Juhlat vai koti-ilta? Yllättävä tutkimustulos kertoo, missä mies haluaa syntymäpäivänsä viettää

18.04.2014 17:15 - Laura Sulkava

Naiset lähtevät mielellään syntymäpäivänään ulos syömään tai kavereiden kanssa juhlimaan, mutta mikä miellyttää miehiä?

Miehet eivät ehkä kehtaa myöntää kavereilleen, mutta he nauttivat syntymäpäivän vietosta oman kullan kainalossa. Viidesosa miehistä ei tosin kehtaa myöntää asiaa kavereilleen ja lähes 70 prosenttia olisi valmiita valehtelemaan kavereilleen puolison tehneen muutoksen suunnitelmiin.

Brittisivuston tekemän kyselyn mukaan 44 prosenttia miehistä oli viettänyt edellisen syntymäpäivän rakkaansa kanssa kotona tai hotellissa ja 73 prosenttia näistä kertoi nauttineensa yhdessäolosta kahdestaan kumppaninsa kanssa.

Reilu kolmasosa kertoi suurena päivänä nauttivansa syömisestä ulkona, juomisesta ja kavereiden kanssa juhlimisesta. Minimaalinen osa halusi juhlia kotona kavereiden kanssa tai yksin.

Tiivistettynä, seuraavana syntymäpäivänä voit rohkeasti ehdottaa kahdenkeskisiä hetkiä, se saattaa osoittautua yllättävän mieluisaksi vaihtoehdoksi!

Lähde: Female First

Kilpailut

Uusimmat