Ask Men -sivustolla listattiin yhdeksän hyvää puheenaihetta ensitreffeille. Listasta löytyy myös aihe, josta puhumista kannattaa välttää.
1. Sisarukset
Sisarukset ovat turvallinen keskustelunaihe, sillä usealla niitä on. Vanhemmista ei kannata kysyä, ellei treffikumppani itse aloita heistä puhumista. Koskaan ei voi olla varma ovatko vanhemmat esimerkiksi eronneet ja tällaisesta aiheesta ei ole mukava keskustella.
2. Matkustaminen
Treffikumppanilta kannattaa kysyä onko hän matkustellut tai onko hänellä haaveissa lähteä johonkin tiettyyn kohteeseen. Tätä kautta ihastukselta saa paljon kiehtovaa informaatiota.
3. Lempiruuat ja juomat
Yleensä ensimmäiset treffit vietetään ravintolassa tai kahvilassa, joten onkin helppo keskustella esimerkiksi lempijuomista.
4. Ammattihaaveet
Kiinnostuksen kohteelta voi kysyä tämän haaveista tulevaisuuden työpaikasta. Ihmiset pitävät toiveistaan puhumisesta, joten tällaiset kysymykset saavat kumppanin rentoutuneeksi.
5. Nykyinen työ tai opinnot
Ammattihaaveista puhuminen on turvallisempi aihe, mutta yleensä ihmiset haluavat myös kertoa nykyisestä työstään tai opinnoistaan. Kannattaa kuitenkin huomioida kuinka mielellään ihastus kyseisestä aiheesta puhuu.
6. Ystävät
Ihmisten on helppo keskustella ihmisistä keiden seurassa viihtyy. Samalla myös selviää millaiset suhteet deittikumppanilla on ystäviinsä.
7. Harrastukset
Ihastukselta kannattaa kysyä hänen mahdollisista harrastuksista. Onko hänellä kenties sama harrastus kuin sinulla?
8. Viikonloppusuunnitelmat
Viikonlopun suunnitelmien perusteella voi päätellä millainen ihminen kiinnostuksen kohde on vapaa-ajalla. Viihtyykö hän paljon yksin? Urheileeko hän vai pitääkö hän enemmän bailaamisesta?
9. Yhteiset suunnitelmat
Jos deittikumppani on sellainen kenet haluaa nähdä vielä uudelleen, voi rohkeasti ilmaista mielipiteensä ja pyytää häntä tekemään jotain vielä uudemman kerran.
10. Älä kysy hänen entisistä kumppaneista
Yleisesti kumpikaan ei halua puhua omista entisistä kumppaneista, joten tätä aihetta kannattaa välttää. Ex-rakkaista ei myöskään ole kiva kuulla mitään tarinoita, varsinkaan ensimmäisillä treffeillä.
Lähde: Ask Men




























