Miehet pääsevät erosta yllättävän nopeasti yli

19.09.2014 16:09 - Susanna Karttunen

Tutkimus selvitti, kuinka kauan naisilla ja miehillä kestää päästä yli erosta. Kyselyn tulokset osoittavat myös, että toisen sukupuolen edustajat ovat selvästi useammin jättäjän roolissa.

Tuore tutkimus paljastaa, että erosta ylipääseminen kestää keskimäärin kuukauden jokaista yhdessä vietettyä vuotta kohden. Miesten ja naisten välillä on kuitenkin eroa.

Odotetusti naisilla kestää miehiä kauemmin päästä yli erosta. He toipuvat viisi vuotta kestäneistä suhteista 20 prosenttia hitaammin kuin miehet. Jos liitto on kestänyt yli kymmenen vuotta, on ero miehiin jopa 30 prosenttia.

Joitain saattaa yllättää, että miehillä kestää keskimäärin vain viikko päästä yli viiden vuoden suhteesta ja he alkavat nopeasti etsiä uutta kumppania. Tässä vaiheessa entinen tyttöystävä on luultavasti vielä sängyssä ahmimassa jäätelöä.

Vaikka aika parantaa, ei erosta välttämättä pääse kokonaan yli koskaan. Hieman alle 10 prosenttia kertoi, etteivät he ole koskaan toipuneet saamistaan rukkasista.

Sukupuolten välillä on myös eroja siinä, kuinka usein he ovat erossa jättävä tai jätettävä osapuoli. Kyselyyn vastanneista naisista 58 prosenttia kertoi usein päättävänsä suhteen, kun taas miehet olivat jättäjän roolissa vain 44 prosentissa tapauksista.

Uutisoimme aiemmin, miten miehet toivoisivat naisten jättävän heidät. Artikkeliin pääset tästä.

Lähde: Female First

Kilpailut

Uusimmat