'Rakastan sinua!' - Näin rakkaus vaikuttaa terveyteemme


Suhteet |  1.02.2012 09:15 | Eeva Rajala | Luettu 1709 kertaa


Rakastavaisten juhlapäivä eli ystävänpäivä lähestyy. Lukuisat tutkimukset ovat selvittäneet, miten rakkaus vaikuttaa ihmisten terveyteen.

Amerikkalaistutkijat ovat tehneet lukuisia tutkimuksia, joissa selvitettiin rakkauden merkitystä stressin ja uskottomuuden kohdalla. Tutkijat selvittivät myös kustannus-hyöty-analyysin avulla "Rakastan sinua" -lauseen merkitystä.

Eräässä tutkimuksessa tutkittiin 34 pariskunnan stressihormonien kortisolien määrää ennen viikon erossa oloa, sen aikana ja erossa olon jälkeen. Tutkijat havaitsivat, että pariskuntien ollessa erossa toisistaan, stressihormonitasot olivat korkeammalla ja he nukkuivat huonommin kuin yhdessä ollessaan.

- Erossa olon aikana vain pitkät puhelut näyttivät tuuraavan kosketusta. Tutkimustulokset saavat meidät ymmärtämään paremmin pitkien romanttisten siteiden hyötyjä terveydelle, tutkija Lisa Diamond Utahin yliopistosta kertoo.

Aiemmat tutkimustulokset ovat osoittaneet myös, että rakkaan kanssa aikaa vietettäessä ihmisen verenpaine laskee ja että intiimissä parisuhteessa ollessaan ihmisten elinikä pitenee.

Tutkijat havaitsivat myös, että rakkaus tuo ihmisissä esiin kilpailuvietin. Floridan yliopiston tutkijat huomasivat, että mitä vahvempi rakkauden tunne kumppanilla on omaa kultaansa kohtaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän käyttäytyy aggressiivisemmin mahdollisten kilpailijoiden lähettyvillä. Toisessa tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että miehet sanovat suuremmalla todennäköisyydellä "Rakastan sinua" aiemmin kuin naiset.

- Motivaatiomme ajaa meitä siihen, milloin ja miksi ilmaisemme romanttista rakkauttamme, ja tämän ymmärtää parhaiten taloudellisessa viitekehyksessä. Rakkauden tunnustukset ovat kuin taloudellisia resursseja, joita ihmiset käyttävät neuvotellessaan romanttisista omistuksista, tutkija Josh Ackerman kertoo.

Lähde: Huffington Post


Avainsanat: rakkaus


Kommentit

Luetuimmat

Tämä syy kaataa parisuhteen kaikista todennäköisimmin
20.05.2012 19:15 | Suhteet | Rea Haverinen | Luettu 10727 kertaa


I Never Liked It Anyway -sivuston mukaan yksi asia muodostuu parisuhteen kompastuskiveksi useammin kuin mikään muu.




Miehet paljastavat: Nämä asiat ovat naisessa seksikkäintä!
21.05.2012 09:45 | Suhteet | Karoliina Kotala | Luettu 10518 kertaa


Miesten suosima Men's Health -lehti on selvittänyt mitkä asiat ovat naisessa seksikkäintä miesten mielestä.




Nainen, älä kerro näitä asioita miehestäsi parhaalle ystävällesi!
17.05.2012 18:15 | Suhteet | Eeva Rajala | Luettu 7106 kertaa

Naisten on tapana puhua miesystävistään ystäväporukassa. Cosmopolitan-lehti selvitti, mitä asioita naisen ei kuuluisi kertoa parhaalle ystävättärelleen omasta miesystävästä. Miehet saavat nyt puheenvuoron!




Tällaisella Facebook-profiililla teet vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen!
22.05.2012 15:45 | Suhteet | Karoliina Kotala | Luettu 6893 kertaa


Facebook on suosittua ajanvietettä, mutta se toimii myös erinomaisena alustana joko lyhyt- tai pidempiaikaisen kumppanin löytymiselle. Bro Bible -sivusto listasi viisi kohtaa, jotka on hyvä huomioida omassa Facebook-profiilissaan, kun haluat tehdä vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen.





Naiset huomio: Näitä miestyyppejä ei kannata deittailla!
22.05.2012 12:45 | Suhteet | Eeva Rajala | Luettu 5441 kertaa


Naistenlehti Cosmopolitan on tehnyt kaikille naisille palveluksen ja listannut miestyyppejä, jotka kannattaa jättää rauhaa, vaikka kuinka kiehtovilta tuntuvatkin.




Mies: Näillä keinoilla teet vaikutuksen naiseen kuin naiseen
21.05.2012 20:15 | Suhteet | Samuli Väänänen | Luettu 4250 kertaa


Men’s Health –lehti kertoo, millä simppeleillä keinoilla on mahdollista tehdä vaikutus naiseen kuin naiseen.




Yllättävät asiat saavat miehen kuumaksi - katso lista!
21.05.2012 14:45 | Suhteet | Eeva Rajala | Luettu 3800 kertaa


Naisilla saattaa olla täysin väärä käsitys siitä, mitkä asiat saavat miehen syttymään. Naisen ei välttämättä tarvitsekaan korostaa takamustaan tai rintojaan.




Tämä yllättävä asia saattaa olla parisuhdeongelmienne takana
22.05.2012 11:45 | Suhteet | Eeva Rajala | Luettu 3322 kertaa


Valitettavan moni avioliitto ja seurustelusuhde päättyvät eroon. Psykoterapeutin mukaan ihmiset käyvät kuitenkin enenevissä määrin pari- ja perheterapioissa pelastaakseen suhteensa ja liittonsa, mutta mitä piileekään ongelmien takana?




Nämä neljä merkkiä paljastavat aidon rakkauden - toteutuvatko omassa suhteessasi?
22.05.2012 19:15 | Suhteet | Mikko Räsänen | Luettu 2924 kertaa


Nykyään joka vuosi julkaistaan kymmenittäin erilaisia parisuhde- ja rakkausoppaita. Harva kuitenkaan osaa tiivistää asioita niin hyvin kuin jo 50-luvulla julkaistu The Art of Loving -kirja.




Nämä lauseet haluaisit sanoa ärsyttävälle eksälle - muttet kehtaa
20.05.2012 21:15 | Suhteet | Rea Haverinen | Luettu 2850 kertaa


Huffington Post on listannut erilaisia lausahduksia, jotka kaikessa ilkeydessäänkin ovat huvittavia.




Nämä asiat mies tahtoisi naisen tietävän miehistä!
21.05.2012 17:15 | Suhteet | Eeva Rajala | Luettu 2848 kertaa


Naiset kuvittelevat tietävänsä kaiken miehistä, mutta loppujen lopuksi tietoa on saanut vuosien aikana vain vähän. Uutuuskirjassa kerrotaan, mitä asioita miehet tahtoisivat naisten tietävän heidän elämästään.




Nämä ovat miesten ja naisten yleisimmät valheet!
21.05.2012 14:15 | Suhteet | Karoliina Kotala | Luettu 2234 kertaa


Tuore tutkimus on selvittänyt, mistä asioista miehet ja naiset useimmin puhuvat palturia.




Nainen, muista tämä seuraavan kerran kun miehesi saa sinut raivostumaan!
22.05.2012 15:15 | Suhteet | Karoliina Kotala | Luettu 1730 kertaa


Hiljattain tehty tutkimus on hyvä pitää mielessä seuraavan kerran, kun miehesi saa sinut näkemään punaista.




Katkera erostasi? Tämä nettisivu on sinun paikkasi!
19.05.2012 21:05 | Suhteet | Rea Haverinen | Luettu 1411 kertaa


Never Liked It Anyway -sivustolla ihmisillä on mahdollisuus haukkua entisiä kumppaneitaan - ja myydä heiltä saamiaan lahjoja.




Varo deittisivustoja – näistä asioista ihmiset valehtelevat netissä!
18.05.2012 14:45 | Suhteet | Eeva Rajala | Luettu 1373 kertaa


Rakkauden löytäminen ei ole aina helppoa. Amerikkalaislehden mukaan deittisivustoita rakkauden hakeminen saattaa olla mahdotonta, sillä ihmiset valehtelevat sivuilla paljon.






Kilpailut






































Hae