Roskaaminen, kiroilu, metelöinti – 15 epäkohteliasta tekoa, jotka suututtavat ihmisiä

25.01.2015 21:15 - Linda Arponen

Jos saat usein vihaisia katseita osaksesi, voi olla, että käytöksessäsi olisi parantamisen varaa.

Vaikka olisi kuinka tyyni ihminen, ärsyttää meitä kaikkia jotkin asiat.

Erityisesti muiden ihmisten käyttäytyminen on monille meistä sellainen asia, joka voi saada näkemään punaista. Todennäköistä kuitenkin on, että myös sinä sorrut joihinkin sellaisiin tekoihin, jotka voivat olla epäkohteliaita ja siksi hermostuttaa muita.

Epäkohteliaisuus ja tylyys ovat asioita, joihin kenenkään ei kuitenkaan kannattaisi pyrkiä. Lue siis alla oleva lista ja mikäli asiat kuulostavat sellaisilta, joihin huomaat itse sortuvasi, yritä mahdollisuuksien mukaan parantaa tapasi. Toivottavasti et kuitenkaan lue tätä listaa päivällispöydässä tai kesken keskustelun.

Asiat, joita töykeät ihmiset tekevät:

1. Käyttävät kännykkäänsä päivällispöydässä.

2. Vievät kaksi parkkiruutua.

3. Eivät koskaan pidä ovia auki muille ihmisille.

4. Kuuntelevat musiikkia liian kovalla julkisissa liikennevälineissä.

5. Kiroilevat kovaan ääneen julkisilla paikoilla.

6. Eivät koskaan kiitä.

7. Eivät laita puhelimiaan äänettömälle elokuvan ajaksi.

8. Käyttävät kännykkäänsä samaan aikaan, kun joku toinen puhuu heille.

9. Pureskelevat purkkaa tai ruokaa kovaäänisesti.

10. Tupakoivat ruuhkaisella jalkakäytävällä.

11. Roskaavat.

12. Kieltäytyvät keräämästä koiransa kakat.

13. Ajavat kiinni edessä olevan auton takapuskurissa.

14. Eivät peitä suitaan tai neniään yskiessä tai aivastaessa.

15. Dippaavat juhlissa sipsejään kahteen eri dippiin samaan aikaan.

Lue myös: Oletko huono ystävä? 5 paljastavaa tapaa

Lähde: PopSugar

Kilpailut

Uusimmat