Seksi vs. treeni - voiko petipuuhilla korvata liikunnan?

18.04.2014 21:15 - Laura Sulkava

Seksi on  mukava tapa kuluttaa aikaa ja kaloreita. Vai onko?

Seksi saa sykkeen nousemaan ja hien pintaan. Kaikki tunnusmerkit viittaavat liikuntaan ja urheiluun, mutta lopputulos on kestosta ja aktiivisuudesta kiinni.

Vaikka seksi ei polta kaloreita yhtä paljon kuin juokseminen, sitä voidaan verrata tenniksen pelaamiseen tai kävelyyn ylämäessä. Kuulostaa hyvältä, mutta todellisuudessa, vaikka esileikin kanssa seksi saattaa kestää noin 25 minuuttia, aktiivinen osa on vain muutamia minuutteja.

Kannattaa ottaa huomioon, että mitä aktiivisempi itse on sänkypuuhissa sitä enemmän myös kuluttaa kaloreita. Jos ei makaa paikallaan, seksin harrastaminen on totta kai parempaa harjoitusta kuin sohvalla makoilu. Treeniä sillä ei kuitenkaan kannata pelkästään korvata.

Seksillä ja liikunnalla on tunnetusti molemmilla positiivisia vaikutuksia sekä mielelle että keholle eli kumpaakin harrastamalla voi saada positiivisia tuloksia aikaan. Molempiin panostaminen on sekä hyväksi omalle hyvinvoinnille että suhteelle.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat