Syksy tekee hyvää parisuhteelle - katso painavat syyt

20.10.2014 09:57 - Reija Saarinen

Syksy sateineen saattaa olla hieman ankeaa aikaa, mutta onneksi siinä on todella paljon hyvääkin.

Syksy on aikaa, joka saattaa olla toisten mielestä hieman masentavaa pimeyden ja sateiden takia. Onneksi siinä on kuitenkin todella paljon myös hyvää, etenkin parisuhteelle.

1. Syksyllä illat kylmenevät ja pimenevät. Mikä siis parempi syy sukeltaa peiton alle oman rakkaan kanssa?

2. Voitte katsella toisianne kynttilän valossa, mikäs sen ihanampaa.

3. Voitte nauttia leffaillasta sohvalla lämpöisen peiton alla.

4. Tutkijoiden mukaan syksyllä testosteronitasot ovat muita vuodenaikoja korkeammalla tasolla. Siksi myös seksi kiinnostaa enemmän.

5. Eräs tutkimus taas kertoo, että miesten mielestä kumppanin vartalon on seksikkäimmillään kylminä kuukausina.

6. Sperman laatu paranee silloin, kun ilma on hieman kylmempää.

7. Paras lääke syysmasennukseen ja alakuloon on rakkaus ja toisen läsnäolo.

8. Voitte nauttia pitkistä kävelylenkeistä koleassa syyssäässä toisianne lämmittäen.

9. Voitte hyvällä omallatunnolla olla sisällä koko viikonlopun toisistanne nauttien.

10. Voitte suudella vesisateessa, jonka jälkeen voitte lämmitellä lämpöisessä suihkussa tai saunassa.

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat