Asiantuntijat opastavat: Näin nukut kunnon yöunet


Terveys ja hyvinvointi |  6.02.2012 21:30 | Karoliina Kotala | Luettu 4556 kertaa


Unettomuudesta kärsii toisinaan lähes jokainen, ja unen puute vaikuttaa myös päiväämme. Asiantuntijat opastavat kuinka levollisten yöunien nauttimista voi edesauttaa.

Vain joka kymmenennen ihmisen kerrotaan nukkuvan jatkuvasti hyvät yöunet. Brittiläinen uniekspertti Phil Atherton opastaa Daily Mail -lehden sivuilla mitä riittävien yöunien eteen voi itse tehdä.

Ennen nukkumaanmenoa:

Ruokaa ei suositella nautittavaksi ennen nukahtamista, sillä elimistö käynnistää sulatuksen, joka tekee olosta rauhattoman. Jos nälkä iskee, tulisi viimeiset sapuskat nauttia 2-3 tuntia ennen nukkumaanmenoa.

Luonnollisesti myös kahvia tai sokeria ei kannata nauttia ennen nukkumaanmenoa niiden piristävän vaikutuksen vuoksi. Alkoholi taas voi tehdä olon tokkuraiseksi, ja vaikka nukahtaminen onnistuu niin unen laatu kärsii.

Rutiinit helpottavat nukahtamista, eli ruokailu, sänkyyn meno ja herääminen joka päivä samaan aikaan helpottaa kehon ja mielen rytmin löytymistä. On turha kuvitella, että viikonlopun nukkumismaraton paikkaisi univelkoja, sillä se ainoastaan sotkee arkipäivien rytmiä vain lisää. Makuuhuone kannattaa myös pitää pimeänä nukkumaan mennessä ja televisiot, pelikonsolit ja tietokoneet tyystin toisessa huoneessa.


Rauhoita mielesi:

Rauhallisen olotilan löytäminen ennen nukkumaan menoa on erityisen tärkeää. Tee siis esimerkiksi lista itsellesi seuraavana päivänä hoidettavista asioista ennen nukkumaanmenoa, jottet murehdi asioista sängyssä. Myös kuuma kylpy tai rentouttavan musiikin kuunteleminen rauhoittavat. Liikuntaa sen sijaan kannattaa välttää illalla.


Järjestä miellyttävä ympäristö:

Panosta tyynyyn ja sänkyyn, jottet valvo öitäsi epämukavan olon vuoksi. 40 prosenttia ihmisistä kärsii selkäkivuista ja sikiöasento onkin suositeltavin asento nukkuessa. Tyynyt ja peitot kannattaa myös säännöllisin väliajoin pestä.

Lähde: DailyMail



Kommentit

Luetuimmat

Nainen, tämän takia alushousut kannattaa jättää kesällä kotiin!
21.05.2012 20:30 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 42080 kertaa


Kesän tullen osa naisista jättää alushousujen käytön, ja ilmiölle löytyykin paljon hyviä syitä.




Tutkimus paljasti: Tällaiset rinnat on 99 prosentilla naisista!
18.05.2012 14:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 25244 kertaa


Hiljattain tehty tutkimus on paljastanut yllättävää tietoa naisten rinnoista.




Nettipornolla yllättävä sivuvaikutus!
21.05.2012 14:00 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 18525 kertaa


Tutkijat ovat löytäneet erikoisen ilmiön, joka on noussut esiin internetpornon myötä.




Ilouutinen oluen ystäville! Tästä syystä kaljaa kannattaa juoda joka päivä!
16.05.2012 13:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 17705 kertaa


Tuoreen tutkimuksen mukaan huurteisten faneille on luvassa hyviä uutisia.





Viisi asiaa, joita et tiennyt naisten masturbaatiosta
18.05.2012 20:45 | Terveys ja hyvinvointi | Samuli Väänänen | Luettu 13751 kertaa


Masturboinnista puhuminen on edelleen monille naisille tabu. Sen tiimoilta The Frisky –sivu koostikin listan itsetyydytykseen liittyvistä asioista, joita kaikki eivät varmasti ole tienneet.




Miten miehet teeskentelevät orgasmin? Tässä vastaus
8.05.2012 18:45 | Terveys ja hyvinvointi | Samuli Väänänen | Luettu 12564 kertaa


Useimmiten ajatellaan, että seksin aikana nainen on orgasmin teeskentelevä osapuoli. Vaan kyllä miehetkin saattavat esittää kokevansa hekuman hetken. The Frisky –sivu kertoo, millä tavoin miehet voivat huijata orgasmin.




Tällainen aamiainen tulisi jokaisen miehen nauttia!
8.05.2012 16:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 7256 kertaa


Men's Health -sivusto opastaa erityisesti miehille täydelliseen aamiaiseen.




Nämä ovat miesten ja naisten yleisimmät seksiongelmat!
14.05.2012 18:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 6617 kertaa


Suurin osa suomalaisista kohtaa tai kokee jossain elämänsä vaiheessa seksiin liittyviä ongelmia. Silti suurimmalle osalle on epäselvää kuinka yleisiä kyseiset vaikeudet ovatkaan.




Tämä 25 minuutin tehotreeni on Rihannan superhoikan vartalon salaisuus!
9.05.2012 14:00 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 4927 kertaa


Erittäin hoikassa kunnossa nykyisin oleva Rihanna on hyvä esimerkki siitä, ettei ole välttämätöntä omistaa kalliita Personal trainereita ja muhkeaa pankkitiliä saadakseen timmin vartalon.




10 ohjetta onnellisuuteen! Katso ja kokeile!
10.05.2012 12:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 4469 kertaa


Elämämme koostuu suurimmalla osalla arjesta, jossa tasapainottelemme työmme ja vapaa-aikamme kanssa. Pienillä ohjeilla voimme kuitenkin tehdä onnellisuutemme eteen paljon.




Tällä ilmapallotreenillä saat pyykkilautavatsan kesäksi!
19.05.2012 17:15 | Terveys ja hyvinvointi | Nina Rung | Luettu 2411 kertaa


Six Weeks To OMG -dieetti pistää kaikki laihtumiseen liittyvät tiedot uusiksi. Yhtenä kiinteyttämiskeinona ehdotetaan muun muassa ilmapallojen puhaltelua.




Tältä näyttää lähes satavuotias joogaopettaja!
17.05.2012 17:15 | Terveys ja hyvinvointi | Nina Rung | Luettu 2186 kertaa


Guinnessin ennätysten kirja on nimennyt 93-vuotiaan Tao Porchon-Lynchin maailman vanhimmaksi joogaopettajaksi.




Onko sinulla allergia? Tästä se johtuu!
19.05.2012 13:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 1605 kertaa


Allergia- ja Astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa selvitti Voicelle, miksi toiset kärsivät allergiaoireista ja toiset taas eivät.




Väsyttävätkö allergialääkkeet todella? Asiantuntija vastaa!
17.05.2012 10:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 1494 kertaa


Allergialääkkeet- ja tropit  ovat tänä keväänä kovassa huudossa. Voice selvitti onko lääkkeillä todella sivuoireita.




Allergianeuvoja opastaa: Näillä konsteilla helpotat allergiaoireita kotona!
14.05.2012 17:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 1142 kertaa


Allergia- ja Astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa selvitti Voicelle kuinka epämukavia allergiaoireita voi helpottaa kotioloissa.






Kilpailut






































Hae