Ikä ja huonot elintavat kuluttavat lauluääntä – apuun uusi ihmegeeli?


Terveys ja hyvinvointi | 21.02.2012 17:15 | Eeva Rajala | Luettu 989 kertaa


Kuten urheilijat treenaavat urheiluun tarvittavia lihaksia, laulajienkin on treenattava omia laululihaksiaan. Hyvässä kunnossakin olevien laulajien ääni kuitenkin kuluu iän myötä.

Ennen Whitney Houstonin reilun viikon takaista kuolemaa puhuttiin tähden suuresta paluusta. Hän oli juuri luvannut löytäjälleen Clive Davisille tekevänsä kaikkensa, että saa oman, heleän lauluäänensä takaisin. Houstonin lauluääni rapistui taannoin muun muassa huumeidenkäytön seurauksena.

Mutta oliko Houstonin toive äänen palautumisesta täysin tuulesta temmattu? Ikääntyminen, ylitreenaaminen, treenaamattomuus ja huonot elintavat vaativat veronsa äänestä. Kirurgisten leikkaustoimenpiteiden kehittyessä äänihuulten korjausleikkaukset ovat yleistymässä. Leikkausten lisäksi tiedemiehet kehittelevät parhaillaan myös uutta niin kutsuttua biogeeliä, jolla voi "entisöidä" äänihuulensa.

Amerikkalainen ääniekspertti Andrea Leap kertoo, että laulaminen on kuin mitä tahansa fyysistä treeniä. Lihakset menettävät voimaa ja notkeutta ikääntyessään, joten ne tarvitsevat enemmän treeniä pysyäkseen kunnossa. Yksi iäkäs esimerkki hyvästä treenaajasta ja laulajasta on oopperatähti Placido Domingo, joka edelleen 71-vuotiaana laulaa aarioita hyväkuntoisella äänellään.

- Ääni ei ole mikään päättyvä asia. Se ei kulu loppuun. Kun laulat, treenaat ääntäsi intensiivisemmin kuin puhuessasi. Ero on kuin menisit salille nostamaan painoja verrattuna kauppakassien purkuun.

Treenaamisen lisäksi lauluääni pysyy kunnossa hyvän yleisterveyden, levon ja oikean nesteytyksen avulla. Houstonin tapauksessa nainen oli antanut itsensä rupsahtaa fyysisestikin, mutta oli juuri alkanut muun muassa uida päivittäin.

- Jos olet tupakoitsija ja juot joka ilta, äänen säilyttämisestä tulee vaikeampaa. Kaikki mitä laitat suuhusi, menevät äänihuuliesi ohitse. Tiedän, etteivät monet ihmiset juo tämän takia virvoitusjuomia, Leap kertoo.

Terveellisistä elämäntavoista huolimatta äänihuulet kangistuvat iän myötä, ja tarvitaan enemmän ilmanpainetta, jotta äänihuulet lähtevät värähtelemään. Monet laulajat saavat pieniä kasvainpesäkkeitä äänihuuliin ja ne voivat alkaa vuotaa ja loppujen lopuksi arpeutua. Arpeutuminen puolestaan tekee äänestä käheän.

Äänihuulten korjausleikkaukset ovat yleistymässä. Supertähdistä muun muassa Adele ja Aerosmithin Steven Tyler ovat käyneet korjauttamassa äänihuuliaan. Suurin osa leikatuista laulajista on kuitenkin oopperatähtiä, jotka kuormittavat ääntään eniten.

Tällä hetkellä on kehitteillä biogeeli, jonka kerrotaan palauttavan kärsineet äänihuulet ennalleen huippukuntoon. Valmiste on vasta alkuvaiheessa, mutta sen uskotaan toimivan. Geeliä testata ihmisillä lähitulevaisuudessa. Tästä keksinnöstä olisi saattanut olla apua muun muassa Whitney Houstonin paluuseen. Naisen elämä valitettavasti päättyi liian aikaisin.

Lähde: Discovery


Avainsanat: lauluääni


Kommentit

Luetuimmat

Nainen, tämän takia alushousut kannattaa jättää kesällä kotiin!
21.05.2012 20:30 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 42084 kertaa


Kesän tullen osa naisista jättää alushousujen käytön, ja ilmiölle löytyykin paljon hyviä syitä.




Tutkimus paljasti: Tällaiset rinnat on 99 prosentilla naisista!
18.05.2012 14:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 25244 kertaa


Hiljattain tehty tutkimus on paljastanut yllättävää tietoa naisten rinnoista.




Nettipornolla yllättävä sivuvaikutus!
21.05.2012 14:00 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 18527 kertaa


Tutkijat ovat löytäneet erikoisen ilmiön, joka on noussut esiin internetpornon myötä.




Ilouutinen oluen ystäville! Tästä syystä kaljaa kannattaa juoda joka päivä!
16.05.2012 13:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 17706 kertaa


Tuoreen tutkimuksen mukaan huurteisten faneille on luvassa hyviä uutisia.





Viisi asiaa, joita et tiennyt naisten masturbaatiosta
18.05.2012 20:45 | Terveys ja hyvinvointi | Samuli Väänänen | Luettu 13752 kertaa


Masturboinnista puhuminen on edelleen monille naisille tabu. Sen tiimoilta The Frisky –sivu koostikin listan itsetyydytykseen liittyvistä asioista, joita kaikki eivät varmasti ole tienneet.




Miten miehet teeskentelevät orgasmin? Tässä vastaus
8.05.2012 18:45 | Terveys ja hyvinvointi | Samuli Väänänen | Luettu 12564 kertaa


Useimmiten ajatellaan, että seksin aikana nainen on orgasmin teeskentelevä osapuoli. Vaan kyllä miehetkin saattavat esittää kokevansa hekuman hetken. The Frisky –sivu kertoo, millä tavoin miehet voivat huijata orgasmin.




Tällainen aamiainen tulisi jokaisen miehen nauttia!
8.05.2012 16:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 7256 kertaa


Men's Health -sivusto opastaa erityisesti miehille täydelliseen aamiaiseen.




Nämä ovat miesten ja naisten yleisimmät seksiongelmat!
14.05.2012 18:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 6617 kertaa


Suurin osa suomalaisista kohtaa tai kokee jossain elämänsä vaiheessa seksiin liittyviä ongelmia. Silti suurimmalle osalle on epäselvää kuinka yleisiä kyseiset vaikeudet ovatkaan.




Tämä 25 minuutin tehotreeni on Rihannan superhoikan vartalon salaisuus!
9.05.2012 14:00 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 4927 kertaa


Erittäin hoikassa kunnossa nykyisin oleva Rihanna on hyvä esimerkki siitä, ettei ole välttämätöntä omistaa kalliita Personal trainereita ja muhkeaa pankkitiliä saadakseen timmin vartalon.




10 ohjetta onnellisuuteen! Katso ja kokeile!
10.05.2012 12:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 4469 kertaa


Elämämme koostuu suurimmalla osalla arjesta, jossa tasapainottelemme työmme ja vapaa-aikamme kanssa. Pienillä ohjeilla voimme kuitenkin tehdä onnellisuutemme eteen paljon.




Tällä ilmapallotreenillä saat pyykkilautavatsan kesäksi!
19.05.2012 17:15 | Terveys ja hyvinvointi | Nina Rung | Luettu 2411 kertaa


Six Weeks To OMG -dieetti pistää kaikki laihtumiseen liittyvät tiedot uusiksi. Yhtenä kiinteyttämiskeinona ehdotetaan muun muassa ilmapallojen puhaltelua.




Tältä näyttää lähes satavuotias joogaopettaja!
17.05.2012 17:15 | Terveys ja hyvinvointi | Nina Rung | Luettu 2186 kertaa


Guinnessin ennätysten kirja on nimennyt 93-vuotiaan Tao Porchon-Lynchin maailman vanhimmaksi joogaopettajaksi.




Onko sinulla allergia? Tästä se johtuu!
19.05.2012 13:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 1605 kertaa


Allergia- ja Astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa selvitti Voicelle, miksi toiset kärsivät allergiaoireista ja toiset taas eivät.




Väsyttävätkö allergialääkkeet todella? Asiantuntija vastaa!
17.05.2012 10:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 1494 kertaa


Allergialääkkeet- ja tropit  ovat tänä keväänä kovassa huudossa. Voice selvitti onko lääkkeillä todella sivuoireita.




Allergianeuvoja opastaa: Näillä konsteilla helpotat allergiaoireita kotona!
14.05.2012 17:15 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala | Luettu 1142 kertaa


Allergia- ja Astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa selvitti Voicelle kuinka epämukavia allergiaoireita voi helpottaa kotioloissa.






Kilpailut






































Hae