5 tuoksua, jotka rauhoittavat stressin keskellä

22.07.2014 15:09 - Linda Arponen

Stressiä on mahdollista lievittää myös hajuaistin avulla.

Tietyt tuoksut voivat laukaista aivoissa kemiallisen reaktion, joka auttaa rentoutumaan.

Näitä tuoksuja voikin kokeilla haistella silloin, kun olo tuntuu erityisen stressaantuneelta. Alla on viisi esimerkkiä näistä rauhoittavista tuoksuista.

Vanilja

Vanilja on rauhoittava tuoksu, joka voi jopa saada nukahtamaan nopeammin. Vauvojen tuttipulloihin saatetaan joskus lisätä vaniljan tuoksua ja siksi tuo tuoksu voi vielä aikuisenakin rauhoittaa ja tuoda mieleen lapsuuden, jolloin olo oli turvallista ja rauhallista.

Laventeli

Erään tutkimuksen mukaan laventeliöljy vaikuttaa aivoihin lisäten uneliaisuutta.

Läheinen ihminen

Jopa läheisen ihmisen tuoksu voi rauhoittaa. Tällainen tuoksu voi laukaista aivoissamme rakkauden tunteita, jotka rauhoittavat tuttuudellaan. Tämän takia jotkut tietyt paikatkin voivat rauhoittaa, kuten esimerkiksi lapsuuden huoneesi vanhempiesi kotona.

Kakut ja muut leivonnaiset

Leivonnaisten tuoksu voi rentouttaa, sillä haistat jotakin, joka on tuttua ja turvallista, sekä tietysti herkullista.

Aurinkovoide

Aurinkovoiteen tuoksu voi tuoda mieleen lomamatkat, jolloin olit rentoutunut ja vähemmän stressaantunut.

Lue pidempi lista täältä.

Kerroimme aiemmin myös ruoista, jotka voivat helpottaa stressiä. Lue juttu täältä.

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat