9 yllättävää asiaa, joita kukaan ei kerro synnyttämisestä - tiesitkö sinä?

23.04.2014 13:15 - Karoliina Kotala

Synnyttäminen on yksi naisen ikimuistoisimmista kokemuksista. Vaikka odotusaikaan ja itse synnytykseen on olemassa lukemattomia oppaita ja neuvoja, on kuitenkin olemassa asioita, joista monella on väärä käsitys.

Cosmopolitan-sivusto listasi joukon yllättäviä faktoja liittyen synnytykseen, jotka voivat monelle olla täysin uutta tietoa.

1. Lapsivesi ei loiskahda ryöpyten nilkkoihin

Elokuvissa lapsiveden näkee usein loiskahtavan näyttävästi pitkin katua, kuin räjähtävä vesi-ilmapallo. Todellisuudessa useimmiten lapsivesi kuitenkin valuu hitaasti tai sitten se ei edes varsinaisesti tule yhdellä kertaa, vaan tiputtelee hitaasti pidempään. Toisinaan myös lääkäri voi rikkoa kalvon, jotta lapsivesi pääsee ulos.

2. Supistukset ovat usein pahimmat

Moni uskoo, että itse lapsen ulostulo on kivuliain vaihe synnytystä, mutta monet naiset kokevat, että supistukset ovat synnytyksen kivuliain vaihe.

3. Synnyttäessä tuntuu, että sinun on pakko ulostaa

Tiedät, että on aika alkaa ponnistaa, kun koet, että sinun on pakko juosta välittömästi vessaan ulostamaan. Tämä johtuu siitä, että vauva on laskeutunut jo alas kehossasi ja painaa myös takapuolen aluetta. Moni nainen pyytääkin hoitajalta lupaa nousta vessaan juuri kriittisellä hetkellä.

4. Lääkäri voi tehdä pienen viillon välilihaan

Kyseinen operaatio on nimeltään episiotomia ja siinä lääkäri tekee pienen viillon välilihaan laajentaakseen emätintä synnytyksen helpoittamiseksi. Usein synnyttäjä ei kuitenkaan edes tunne toimenpidettä ja toimenpiteen tarkoitus on ehkäistä repeämiä.

5. Joudut myös synnyttämään istukan

Kun olet synnyttänyt lapsesi, joudut sen jälkeen synnyttämään myös istukan. Voit joutua jopa hiukan ponnistamaankin saadaksesi myös istukan ulos, mutta kaikin puolin operaatio on hyvin vaatimaton.

6. Varaudu vereen ja tikkeihin

Usein synnytyksen lopuksi intiimialueet voivat vaatia hiukan tikkejä, luonnollisesti etenkin, jos välilihaa joudutaan leikkaamaan. Myös verta vuotaa synnytyksen aikana, usein nainen ei kuitenkaan synnytyksen aikana ehdi juuri keskittyä muuhun kuin ponnistamiseen.

7. Synnytyksen jälkeen pukeudut vaippaan

Synnyttäneille äideille annetaan synnytyksen jälkeen vaippoja, joihin pukeutua, sillä vuotoja jatkuu jopa useamman viikon.

8. Käsisuihkulle on käyttöä synnytyksen jälkeen

Tulehdusvaaran vuoksi intiimialuetta suihkutellaan parikin kertaa päivässä joka päivä. Jos alapäässä on myös tikkejä, on vessassa käydessä paperi parempi vaihtaa suihkutteluun.

9. Aika kultaa muistot

Moni nainen vannoo suuren ääneen synnyttäessään, että kyseinen kerta saa olla viimeinen. Aika kuitenkin kultaa aina muistot ja onhan lopputulos kuitenkin aina vaivan arvoinen.

Uutisoimme myös hiljattain suomalaisisien kokemuksista, mitä synnyttämään todella kannattaa ottaa mukaan. Lue hulvaton juttu täältä.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat