Älä anna talven kuivattaa käsiäsi – 4 tehokasta vinkkiä

18.12.2014 09:15 - Linda Arponen

Vaikka onkin talvi, ei se tarkoita sitä, että käsien pitäisi kuivua ja kärsiä.

Lähes kaikki tietävät, että iho voi kuivua talvella. Suuri syy tähän on lämmitys, joka kuivattaa ilmaa ja samalla kehoa.

Kädet ovat yksi sellainen osa kehossamme, joka kuivuu erityisen helposti. Kädet ovat koko ajan alttiina ulkoisille ärsykkeille ja lisäksi niitä täytyy pestä vähän väliä. Ja vaikka kynnet olisivat kuinka laitetut, ei niillä voi siltikään peittää halkeilevaa ihoa.
Ihon kuivumista voi kuitenkin yrittää ennaltaehkäistä ja hoitaa parhaansa mukaan.

Noudata siis seuraavia ohjeita, jos haluat pitää kädet kauniina ja kosteutettuina myös talvella.

Kuori

Jos ihosi on jo alkanut hilseillä, voit kuoria kätesi ja päästä näin eroon kuolleesta ihosta. Kuoria kannattaa myös ennaltaehkäisevästi, sillä kuorittu iho imee itseensä enemmän kosteutta.

Vältä kuumaa vettä

Koska käsiä pitää pestä ympäri vuoden, ei sitä pidä talvellakaan lopettaa. Kannattaa kuitenkin vältellä liian kuumaa vettä, sillä se voi kuivattaa käsiä.

Kosteuta

Talvella on erityisen tärkeää pitää hyvää käsivoidetta aina lähellä. Laita sellainen vaikka käsilaukkuusi, hansikaslokeroosi ja pöytälaatikkoosi. Jos pidät kädet jatkuvasti kosteutettuina, eivät ne ehdi päästä kuivumaan.

Käytä aina käsineitä

Kun ulkona on kylmä, kannattaa käyttää hansikkaita ei vain lämmön, vaan myös suojan vuoksi. Ja vaikka ei olisikaan kylmä, kannattaa hanskoja silti käyttää. Laita siis kumihanskat käsiisi, kun siivoat, niin pesuaineet ja kuuma vesi eivät tee hallaa ihollesi. Nukkuessa voi lisäksi käyttää puuvillahansikkaita, joiden alle olet levittänyt hyvän kerroksen kosteusvoidetta.

Lue myös: Tekeekö talvi hallaa hipiällesi? Kosteuttavan naamion aineet löytyvät kaapistasi

Lähde: Beauty High

Kilpailut

Uusimmat