Hyvä korvike esimerkiksi soijalle: Joko olet maistanut superfood hamppua?

27.03.2015 11:15 - Reetta Haverinen

Goji- ja inkamarjojen kuljettaminen Suomeen ei kuulosta kovin fiksulta, sillä kotimaastamme löytyy jo valmiiksi varsin ravintorikkaita ja terveysvaikutteisia tuotteita.

Muiden viljelykasvien varjoon jäänyt hamppu ansaitsee taatusti paikkansa suomalaisten ruokavaliossa. Aavistuksen pähkinän makuinen hampunsiemen sisältää hyvin kuitua, proteiinia ja hyviä rasvoja.

Kokonaisilla hampunsiemenillä on helppo lisätä puurojen, pirtelöiden ja salaattien ravintopitoisuutta. Hampunsiemenöljy sopii erinomaisesti esimerkiksi salaatteihin. Hamppurouhe taas ryhdittää mukavasti esimerkiksi sämpylä- tai leipätaikinaa.

Murtolan Hamppufarmin viljelijäpariskunta Ville Virtanen ja Virve Kettunen ovat sitä mieltä, että hamppu on tämän päivän superfoodia - ja kaiken lisäksi sitä saa myös kotimaisena. Hampun suosio ei vain ole vielä löytänyt tietään jokaisen suomalaisen keittiöön.

- Urheilijat ja kasvissyöjät ovat jo omaksuneet hampun osaksi ruokavaliotaan sen proteiinipitoisuuden takia. Hamppu on esimerkiksi hyvä korvike soijalle, kertoo Kettunen.

Jos hampunsiementen lisääminen aamupuuroon tuntuu vielä liian rohkealta, on hamppuun tutustuminen helppoa aloittaa esimerkiksi hamppusnacksien tai hamppusuklaan muodossa.

'

Kilpailut

Uusimmat