Kättely paljastaa luonteesi vahvuudet ja heikkoudet - käytä faktoja hyväksesi

25.05.2015 19:45 - Senni Loikala

Hyödyntämällä kättelyfaktoja voit tehdä toiseen vaikutuksen aiempaa helpommin.

Kädenpuristuksessa on usein enemmän pelissä kuin vain toisen tervehtiminen. Esittelemme neljä tärkeää asiaa kättelystä, joita hyödyntämällä voit tehdä vaikutuksen sinulle tärkeään ihmiseen.

Kättely saa ihmiset pitämään sinusta

Journal of Cognitive Neuroscience -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan mikä tahansa vuorovaikutustilanne sujuu paremmin, jos ihmiset kättelevät sen alkajaisiksi. Kättely aktivoi sosiaaliseen vuorovaikutukseen liitetyn alueen aivoissa ja se vähentää riskiä, että sanasi tai käytöksesi tulkitaan turhaan negatiivisessa valossa.

Kättely vaikuttaa työelämään

Lujaa kädenpuristusta pidetään merkkinä hyvästä itsetunnosta ja ulospäinsuuntautuneisuudesta. Sen on todistettu olevan eduksi erityisesti johtotehtäviin hakeville työnhakijoille, jotka ovat päässeet työhaastatteluun. Vahva puristus antaa vaikutelman, että ihminen olisi pätevämpi ja seurallisempi kuin hän, jonka käsi tuntuu sulavan kätellessä.

Kättely kertoo luonteestasi

Myös sillä, miten tarjoat kätesi tervehtiessä, on brittitutkijoiden mukaan väliä. Jos kämmenesi on ylöspäin, vastaanottavaisen ja luotettavan luonteen lisäksi se viestittää samalla alistuvuudesta. Sen vuoksi kämmentä kannattaa hieman kallistaa, sen sijaan että kämmen osoittaisi kattoa.

Kättely saa kestää kaksi sekuntia

Vaikka liian pitkä kädenpuristus takuulla vaivaannuttaa, niin myös liian pikaista kättelyä kannattaa välttää. Brittitutkijoiden mukaan se antaa vaikutelman ylimielisyydestä tai siitä, ettet olisi kiinnostunut olemaan tilanteessa. Ihanteellinen pituus kättelylle on sekunnista kahteen sekuntiin.

Käy tarkastamassa täältä, kuulutko sinä ihmisiin, jotka tekevät kiinnostavan eleen kättelyn päätteeksi.

Lähde: Yahoo!

Kilpailut

Uusimmat