Kuinka pitkät sinun silmäripsesi ovat? Niiden pituus määräytyy yllättävällä tavalla

04.03.2015 18:15 - Senni Loikala

Toisilla on luonnostaan pitkät räpsyripset, kun taas jotkut saavat laittaa paksun kerroksen maskaraa saadakseen ripsiinsä näyttävyyttä. Tuore tutkimus väittää, että ripsiesi pituudella voi olla erikoinen yhteys kasvojesi piirteisiin.

Monet pitävät pitkiä räpsyripsiä kauniina. Tuoreen Journal of the Royal Society Interface -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ihannepituus ripsille ei suinkaan ole sellainen, että luomien sulkeminen ja aukaiseminen saa aikaan hentoisen tuulenvireen ripsien ansiosta.

Silmäripsien ideaalipituus on kolmasosa silmän leveydestä, selviää tutkimuksesta. Juuri tuon pituiset räpsyttimet minimoivat kaikista tehokkaimmin silmän pintaan pääsevän ilmavirran, joka tuo mukanaan silmää ärsyttävää pölyä ja pienhiukkasia. Näin ollen erityisen pitkät ja tavallista lyhyemmät ripset eivät suojaa silmää kovin tehokkaasti.

Tutkija David Hun mukaan syy, miksi ihmisten silmäripset ovat niin eripituisia, voi johtua heidän kasvonmuodoistaan. Myös kasvonpiirteet voivat nimittäin vaikuttaa siihen, kuinka helposti ilmavirta pääsee silmien pinnalle.

Kiinnostavana yksityiskohtana tutkimuksessa on, että allergioista kärsivillä lapsilla on muita useammin juuri pitkät silmäripset.

Seuraava artikkeli: Uutta katsetta silmiin: Joko tunnet volyymiripset?

Lähde: Discovery News

Kilpailut

Uusimmat