Maratonia ei kannata juosta treenaamatta - yllättävän vakavat seuraukset

23.09.2014 16:33 - Susanna Karttunen

Maratonin juokseminen saattaa kuulostaa ideana mahtavalta, mutta ilman valmistautumista kokemuksesta ei varmasti tule yhtä miellyttävä kokemus kuin odotit.

Suostutteliko ystäväsi sinut osallistumaan maratonille kanssaan? Idea saattaa kuulostaa houkuttelevalta, mutta muista, ettei juoksurupeamaan kannata osallistua harjoittelematta.

Treenanneet maratoonarit ovat totuttaneet kehonsa pikkuhiljaa kovalle rasitukselle. Ei siis ole hyvä idea mennä kokeilemaan, mihin pystyt, jos olet istunut viimeiset puoli vuotta sohvalla televisiota katsellen.

Women's Health -sivuston haastattelema personal trainer kokosi listan asioista, joita kokemattoman treenaaja voi odottaa maratonilta.

Joudut kävelemään paljon

Maratonin alku saattaa mennä hyvin kokemattomaltakin juoksijalta. Jos olet harrastanut muita urheilulajeja, saatat päästä eteenpäin juoksemalla hyvänkin tovin.

Kuitenkin jonkin ajan päästä sydämesi tykytys, hengästyminen ja lihasten uupumus pakottavat sinua hidastamaan, vaikka kuinka haluaisit pysyä vauhdissasi. Kehosi on suunniteltu estämään rasittamasta itseäsi liikaa.

On siis todennäköistä, että joudut kävelemään suuren osan matkasta. Varaudu siis väistämään sinua ohittavia kisaajia.

Sinuun sattuu

Juostessa kokeneenkin juoksijan jalkalihakset saattavat revähdellä. Kokemattoman juoksijan lihaksiin näitä pieniä repeämisiä tulee vielä enemmän. Tämä aiheuttaa särkyä, joka saattaa alkaa jo juoksemisen aikana.

Sinulle tulee todella kuuma (tai kylmä)

Lämpötilan säätely on urheilusuorituksessa ponnistelevalle keholle haaste. Koska treenaamattoman urheilijan keho ei ole tottunut kovaan rasitukseen, saattaa juoksijalle tulla todella kuuma. Myös kylmä olo voi olla seuraus siitä, ettei keho osaa säädellä lämpötilaa oikein.

Päähäsi sattuu ja maailma pyörii

Huimaus ja sekava olotila ovat mahdollisia seurauksia nestehukasta. Kovassa rasituksessa kokematon urheilija voi hikoilla paljon, joten nestetasapainoa on vaikeampi pitää kunnossa.

Muista kuunnella kehoasi, sillä kipu on kehon tapa kertoa, että jokin on pielessä. On suuri riski olla välittämättä siitä.

Uutisoimme aiemmin raskaana olleesta naisesta, joka juoksi maratonin ja synnytti maaliviivalle päästyään. Artikkeliin pääset tästä.

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat