Miksi kasvomme vääntyvät vihaisina? Syy yllättää

01.09.2014 14:24 - Senni Loikala

Nyt tiedetään, miksi ihmisten kasvoilla ympäri maailman näkyvät samat reaktiot suuttumuksen aikana.

Suuttuessamme kurtistamme usein kulmiamme, sieraimemme levenevät ja huulemme tiukentuvat viivaksi. Tuore amerikkalais-australialainen tutkimus vahvisti, että kyseessä on universaali vihaisuuden ilmenemismuoto. Esimerkiksi sokeiden lapsienkin kasvoissa tapahtuvat samat ilmeet suuttumuksen aikana, vaikka he eivät ole niitä omaksuneet näkemällä muiden kasvoja.

Selvisi, että vihaiset ilmeet kasvoilla liittyvät sosiaalisen aseman kohottamiseen. Ihmiset käyttävät seitsemää eri lihasryhmää kasvoillaan saadakseen aikaan suuttuneen ilmeen. Sen alitajuisena tarkoituksena on tutkijoiden mukaan osoittaa olevansa vahvempi kuin henkilö, jota katsoo.

Lisäksi jotkut voivat ajatella, että vihainen naama saa näyttämään vahvemmalta kuin millaisen kanssa vastustaja tahtoisi olla tekemisissä. Näin ihmiset saattavat toivoa, että suuttumusta aiheuttanut henkilö poistuisi kokonaan paikalta.

Lue myös: Älä heitä lisää vettä myllyyn: 5 tapaa selvittää erimielisyydet aikuismaisesti

Lähde: Dump Out

Kilpailut

Uusimmat