Nuku paremmin kesähelteillä – 6 viilentävää vinkkiä

23.07.2014 13:53 - Linda Arponen

Yöunet voivat helposti häiriintyä, mikäli kodin lämpötila lähentelee 30 astetta.

Tämänhetkiset helteet eivät varmasti ole jääneet keneltäkään huomaamatta. Päivällä lämpö on toki mukava asia, mutta nukkumaanmenoajan koittaessa kuumuus alkaa yleensä häiritä.

Yleensä kodin sopiva sisälämpötila pyörii noin 25 asteen ympärillä. Helteillä lämpö voi kuitenkin nousta jopa 30 asteeseen, jolloin olosta voi tulla jo varsin tukala.

Mikäli kaipaat viilennystä yöhösi, lue seuraavat asiantuntijoiden Daily Mailille antamat vinkit.

Pidä yöasu päällä

Loogisesti voisi ajatella, että mitä vähemmän meillä on vaatteita päällä, sitä viileämpi olokin on. Uniasiantuntija, tohtori Neil Stanley kuitenkin suosittelee päinvastaista strategiaa. Hänen mukaansa parasta on nimittäin nukkua luonnonkuiduista tehdyt pyjamat päällä, ilman peittoa tai lakanaa.

Hän perustelee asian sillä, että pyjaman kangas imee hien pois iholta ja samalla keho tuntuu viileämmältä ja mukavammalta.

Jotkut asiantuntijat taas suosittelevat mieluummin kyljellään kuin selällään nukkumista. Näin siksi, että kyljellään nukkuessa suurempi osa kehosta altistuu huoneilmalle, joka taas vie lämpöä pois.

Ota viileä suihku

Jotta voi nukkua hyvin, kehon lämpötilan tulisi pudota puolella asteella sen normaalista lämmöstä. Tämän voi saada aikaiseksi ottamalla viileän suihkun juuri ennen nukkumaanmenoa. Älä kuitenkaan säädä suihkun lämpöä liian kylmälle, sillä saatat silloin vahingossa virkistyä liikaa, mikä taas vaikeuttaa jälleen nukahtamista.

Viilennä lakanat

Jos haluat käyttää lakanaa päälläsi nukkuessasi, taittele se, laita pussiin ja aseta se jääkaappiin pariksi tunniksi ennen nukkumaanmenoaikaa.

Voit kokeilla laittaa myös pussilakanat hetkeksi pakastimeen ennen nukkumaanmenoa. Lakanoiden viilentäminen ei ikävä kyllä auta kovin kauaa, sillä keho lämmittää ne pian jo ennalleen.

Lämmitä jalat

Monet uskovat, että jalkaterien työntäminen pois lakanan alta voi viilentää. Uniprofessori Jim Horne on kuitenkin eri mieltä. Hän kertoo, että kylmät jalat voivat päinvastoin häiritä unta, minkä vuoksi jalkaterät pitäisi pitää mieluummin lämpimänä. Viilennä siis kasvosi, älä jalkojasi.

Nukkukaa eri huoneissa

Mikäli mahdollista, älä nuku samassa huoneessa muiden ihmisten kanssa. Ihmiskeho nimittäin tuottaa 116 watin verran lämpöenergiaa tunnissa.

Älä syö raskasta ateriaa

Ison aterian syöminen juuri ennen nukkumaanmenoa on yksi huonoimmista asioista, jonka voi tehdä. Tuolloin keho kun on täynnä kaloreita, jotka tuottavat lämpöä. Jos haluat syödä jotain ennen nukkumista, valitse mieluummin kevyt salaatti.

Syömistä ei kannata muutenkaan jättää liian myöhään. Anna kehosi mieluummin sulatella ruokaa tarpeeksi pitkään ennen nukkumaanmenoa.

Lue pidempi lista täältä.

Olemme kertoneet aiemminkin hyviä vinkkejä siihen, miten voi nukkua paremmin ja sikeämmin. Lue juttu täältä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat