Oletko työnarkomaani? 7 paljastavaa merkkiä ja vinkit rikkaampaan elämään

31.08.2014 20:15 - Eeva Rajala

Suorituspaineisessa työkulttuurissa voi helpostikin päätyä työnarkomaaniksi.

Siinä, missä ennen vanhaan oltiin työpaikalla kahdeksasta neljään, nykyään tuntuu, että kaikki ovat koko ajan töissä. Työntekijä säheltää työsähköpostinsa kanssa vielä illalla nukkumaanmenoaikana, on ylibuukattuja palaveripäiviä ja kahdeksasta neljään -ajattelumalli tuntuu ihmisestä jopa lomalta.

Tuoreen norjalaistutkimuksen mukaan lähes 10 prosenttia norjalaisista on niin kiinni työssään, että se vaikuttaa jo negatiivisesti terveyteen. Monissa muissa maissa prosenttiluku voi olla paljon suurempi. Työnarkomaanin tunnistaa näistä asioista:

1) Työnarkomaani pohtii, miten saisi lisää aikaa kalenteristaan töiden tekoon.
2) Työnarkomaani käyttää työntekoon paljon enemmän aikaa kuin alun perin oli tarkoitus.
3) Työnarkomaani työskentelee, jotta syyllisyyden, ahdistuneisuuden, avuttomuuden tai masennuksen tunteet vähenisivät.
4) Työnarkomaania kehotetaan usein vähentämään töitä, mutta hän ei tee niin.
5) Työnarkomaania stressaa, jos häntä kielletään tekemästä töitä.
6) Työnarkomaani priorisoi työn ennen muita, esimerkiksi harrastukset ja liikkuminen tulevat vasta kakkossijalla.
7) Työnarkomaani työskentelee niin paljon, että se alkaa vaikuttaa hänen terveyteensä negatiivisesti.

Mikäli löysit itsesi neljästä tai useammasta kohdasta, saatat olla työnarkomaani. Ratkaisu ongelmaan ei kuitenkaan ole työnteon lopettaminen kokonaan. Jutun juju on siinä, että ihminen tarvitsee toimivan tärkeysjärjestyksen sekä toimivat rajat. Prevention-lehti neuvoo tekemään seuraavat asiat:

1) Valitse kolme sellaista asiaa, joita haluat kehittää itsessäsi, ja keskity kehittämään noita arvoja työpäivän jälkeen.
2) Aseta rajoja. Ihmiset alkavat arvostaa sinua enemmän, kun arvostat itse omaa aikaasi. Anna ihmisten tietää, milloin ja miten sinut saa kiinni.
3) Ota rentoutuminen osaksi työpäivääsi. Vietä esimerkiksi viiden minuutin hiljainen ja meditatiivinen hetki työpäivän aikana tai laita herätyskello soimaan 20 minuuttia aikaisemmin aamulla, jotta ehdit aamukävelylle. Ihminen on tuotteliaampikin, kun pitää joskus vähän taukoa.

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat