Rahat esiin ja lahjomaan! Paras tapa saada kumppani lopettamaan tupakointi selvitettiin

15.05.2015 11:15 - Rea Tallgren

Nikotiinilaastarit vai kuiva kahiseva? Tutkijoiden mukaan ahneus on piirre, jonka avulla tupakoimisen voi jopa lopettaa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan tupakoinnin lopettamista tukee parhaiten raha.

Kymmenen prosentin ero

Tutkimuksessa rahapalkkiolla lopettamaan kannustetut onnistuivat tavoitteessaan 16 prosentin varmuudella. Vastaavasti ne, jotka maksoivat itse lopettaessaan tietynlaisen "takuusumman" ja saivat sen takaisin, lopettivat kymmenen prosentin varmuudella.

Kaikista heikoimmat mahdollisuudet lopettamiseen olivat tilastollisesti niillä, joille kyllä tarjottiin ilmaiseksi tukea ja esimerkiksi nikotiinivalmisteita tupakoinnin lopettamiseksi. Heistä vain kuusi prosenttia kykeni lopettamaan tapansa.

Lahjominen toimii

Tutkijoiden mukaan rahan saaminen ja vastaavasti myös sen menettäminen on ihmisille konkreettisempi asia kuin omasta tahdonvoimasta kiinnipitäminen. Tämän takia lopettaminen oli helpompaa tai ainakin päättäväisempää, kun asiassa oli kiinni rahaa.

Tutkimuksesta kirjoittanut Daily Mail vitsaileekin, että jos oman kumppanin tupakanpolttoon haluaakin puuttua, kannattaa olla valmis lahjomaan toinen. Se todella saattaa toimia!

Lue myös: ”Minulla on juuri nyt stressiä” ja muut tekosyyt, joiden varjolla tupakointia jatketaan

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat