Suomalaisasiantuntija neuvoo: Näin vältät yleisimmät treenivirheet

04.05.2015 07:15 - Reija Saarinen

Treenatessa saattaa huomaamattaan sortua virheisiin, jotka johtavat pahimmillaan loukaantumisiiin. Miten sitten virheet voi parhaiten välttää?

Liikunta on terveellisen ja tasapainoisen elämän kulmakivi. Se antaa paremman kunnon lisäksi myös rutkasti energiaa ja hyvää mieltä. Useimmiten treenikärpänen puree suomalaisia lopputalvesta tai keväällä, jolloin aletaan tavoitella sitä kuuluisaa kesäkuntoa sekä lunastaa annettuja uuden vuoden lupauksia.

Innostus on usein alussa käsin kosketeltavaa ja silloin treenaamisessa saattaakin ihan huomaamattaan tehdä virheitä. Mitkä ne suomalaisten suurimmat mokat sitten tällä saralla ovat?

- Eniten kannattaa kiinnittää huomiota siihen tekniikkaan. Usein kuulee puhuttavan, että monet aloittavat treenaamisen liian kovaa, jolloin treenataan myös liian usein. Sitäkin varmasti tapahtuu, mutta tärkeintä on minusta pitää huolta tekniikasta ja ennen kaikkea muistaa syödä riittävästi, sanoo ravintoterapeutti ja personal trainer Petteri Lindblad.

Pahinta on jättää ruokailut kokonaan väliin, se kun ei edesauta tulosten syntymistä millään tavalla.

- Se on todella huono kompo, että aloittaa kovan treenin ja jättää samalla kalorit nollille. Silloin keho vain riutuu eikä se jaksa. 

Millaista ruokavaliota sitten perustreenaajan kannattaa omassa arjessaan suosia?

- Nykyään on todella paljon erilaisia dieettejä ja siksi ihmiset on aika hukassa. Tärkeää on syödä säännöllisesti ja terveellisesti. On tärkeää, että valitsee sellaisen dieetin, että sitä jaksaa noudattaa vielä puolen vuoden päästäkin.

Lindbladin mielestä onkin tärkeää, että pyrkiä pois niin sanotusta kuuriajattelusta ja keskittyä enemmän pysyvään painonhallintaan.

- Parasta on, että miettii nykyisen ruokavalion ja miettii siihen sitten parannuksia. Esimerkiksi, jos syö nykyään vain kaksi kertaa päivässä, voi nostaa ruokakertoja 4-5 päivän aikana. Tai jos nauttii pitsaa joka päivä, niin muuttaakin homman niin, että nauttii sitä vain kaksi kertaa viikossa. Nämäkin muutokset auttavat eteenpäin.

Lue myös: Peppu pyöreäksi - suomalaistreenarin neuvoilla saat pakarat kiinteiksi kotioloissa

Kilpailut

Uusimmat