Syöpäjärjestöjen ylilääkäri neuvoo, miten suhtautua omaan tai läheisen rintasyöpädiagnoosiin

20.09.2014 15:15 - Rea Tallgren

Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Liisa Pylkkänen kertoo Voicelle, että rintasyöpä on hyväennusteinen sairaus.

Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Liisa Pylkkänen kertoo Voicelle, mitä rintasyöpädiagnoosin saaneen tai sairastuneen läheisen pitäisi tietää.

- Tällä hetkellä Suomessa hoitotulokset ovat huippuluokkaa. 90 prosenttia naisista, joilla on jossain vaiheessa ollut rintasyöpä, on elossa viiden vuoden päästä. Meillä on paljon hyviä hoitoja ja lisäksi tukea omaisille ja potilaille, Pylkkänen luettelee.

Hän muistuttaa, että koska rintasyövästä toipumisen ennuste on niin hyvä, voi elämä usein kääntyä päälaelleen myös positiivisella tavalla.

- Rintasyöpä on monelle myös uuden elämän alku. Aika moni on tullut sanomaan, että elämänlaatu on parantunut diagnoosin jälkeen, koska itsestään on alkanut huolehtia paremmin ja esimerkiksi liikkua enemmän.

Ennen kaikkea Pylkkänen haluaa muistuttaa, että toivoa ei kannata menettää.

- Rintasyöpään sairastuminen ei ole kuolemantuomio, hän summaa.

Kerroimme aiemmin, miten rintasyövän riskiä voi pienentää omilla elämäntavoilla. Lue tuo juttu tästä.

Kilpailut

Uusimmat