Unohda nämä: 6 laihdutusvinkkiä, jotka eivät koskaan toimi

26.05.2015 22:15 - Tiina Svensk

Painonpudotusvinkkejä ja -ohjeita on tarjolla paljon, mutta kaikki niistä eivät ole tehokkaita.

Innostutko aina uusista laihdutusvinkeistä ja kokeilet innokkaasti uusia dieettejä, mutta et näe pysyviä tuloksia? Seuraavat vinkit kannattaa unohtaa saman tien, ja keskittyä sen sijaan pieniin elämäntapamuutoksiin, jotka takaavat onnistumisen ja pysyvät tulokset.

Jätät aterioita väliin

Painonhallinan ja -pudotuksen avain ei ole itsensä nälkiinnyttämisessä. Itse asiassa epäsäännöllinen ateriarytmi lisää keskivartalolihavuuden ja painonnousun riskiä painon putoamisen sijaan.

Tasaisesta ateriarytmistä kannattaa huolehtia, sillä se takaa tasaisen insuliinin tuotannon. Silloin sorrut harvemmin napostelemaan sokerisia välipaloja verensokerien heitellessä.

Et syö mitään epäterveellistä

Laihduttaessa on olennaisen tärkeää tehdä ruokavalioremontti, jossa karsitaan kaikki epäterveellinen pois. Liian tiukat rajoitukset saavat sinut kuitenkin himoitsemaan tiettyjä ruokia yhä enemmän, ja äärimmäisyyksiin meneminen saa sinut todennäköisemmin sortumaan roskaruokaan ja sokerisiin herkkuihin.

Tiukkojen rajoitusten sijaan kannattaa opetella pysymään kohtuudessa ja nauttimaan myös terveellisistä vaihtoehdoista.

Olet mehudieetillä

Mehut ovat erittäin sokerisia, joten saatat huomaamattasi juoda suurenkin määrän kaloreita. Mehuissa ei kuitenkaan ole ravintoaineita, joita kehosi tarvitsee toimiakseen.

Mehujen sijaan kannattaa nauttia smoothieista, jotka sisältävät oikein valmistettuina hyviä rasvahappoja ja proteiinia, jotka täyttävät ja auttavat painonhallinnassa.

Otat välipäivän dieettiin

"Cheat day" eli niin sanottu välipäivä dieetissä tarkoittaa päivää, jolloin saat syödä vapaammin kuin muina päivinä viikossa. Tiukalla dieetillä välipäivänä ylensyöntiin sortuminen on todennäköistä, ja sen jälkeen ruokavalion noudattamiseen palaaminen on haastavampaa.

Sen sijaan, että noudattaisit tiukkaa ruokavaliota ja herkuttelisit ylenpalttisesti yhtenä päivänä viikossa, kannattaa hyvällä ruokavaliolla pyrkiä pysyvään elämänmuutokseen. Kun opit pitämään terveellisestä ruuasta, sallit itsellesi myös satunnaiset herkut - ja pitkäkestoisemmat tulokset.

Valitset rasvattomat vaihtoehdot

Rasvattomat vaihtoehdot eivät ole terveellisimpiä, sillä ne ovat yleensä todella sokerisia - esimerkiksi jogurttien tai rahkojen osalta. Sen sijaan, että valitsisit aina rasvattoman vaihtoehdon, kannattaa panostaa ruokiin ja ruoka-aineisiin, joissa on hyviä rasvahappoja.

Seuraat trendidieettejä

Jos uusin ja trendikkäin dieetti kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti on. Yksikään tiukka dieetti myös harvoin tarjoaa pysyviä tuloksia painonpudotukseen.

Sen vuoksi kannattaa panostaa kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutokseen, jossa liikunta sekä ruokavalio tukevat toisiaan ja takaavat pysyviä tuloksia realistisessa ajassa.

Lue myös: Etkö laihdu liikkumalla ja syömällä oikein? Suomalainen asiantuntija kertoo miksi

Lähde: Fitness magazine

Kilpailut

Uusimmat