Anu Saagim: 'Virossa suomalaisia haukuttiin vodkaturisteiksi'

29.07.2012 17:15 - Senni Loikala

Virolainen kohukaunotar Anu Saagim kertoo Voicelle näkemyksensä suomalaisten ja virolaisten väleistä.

Virolaiskaunotar Saagim kertoo, että hänen mielestään suomalaisten ja virolaisten välit ovat parantuneet huomattavasti viimeisten viiden vuoden aikana. Sitä ennen suomalaiset matkustivat etelänaapuriin Saagimin mukaan kuninkaan ja maailmanvallottajan asenteella paikallisia vähätellen. Hän kertoo virolaisten puhuneen suomalaisista "vodkaturisteina". 

- Huonokäytöksistä suomalaista ei enää huomaa Tallinnan katukuvassa, kertoo Saagim.

Kaunotar on tyytyväinen siitä, että myös kaupunkilaiset ja sivistynyt osa väestöstä ovat löytäneet eestiläisen kulttuurin antimet. Saagimin mukaan esimerkiksi balettia, oopperaa, konsertteja ja teatteriesityksiä katsomaan tulleet suomalaiset ovat aivan toista maata kuin "metsästä tulleet" suomalaiset.

Saagim kuitenkin kertoo, että paikallisten negatiiviset asenteet kohdistuvat nykyisin Virossa kukoistavaan englantilaisten poikamiesten turismiin. Joissakin pubeissa kuulemma pistetään esille jopa lappuja, joissa kielletään poikamiesiltojen pitäminen.

- He (englantilaiset poikamiehet) ovat aivan kauheita metsäläisiä, jotka osaavat riehumisen oikein hyvin. He tappelevat ja voivat panna koko pubin matalaksi, kuvailee Saagim ja jatkaa:

- Suomalaisia ei silloin huomaakaan, vaan ovat oikein hiirulaisia.

Kilpailut

Uusimmat