Brittiartisti paljasti Voicelle hurjimman kohtaamisensa fanin kanssa

15.11.2014 15:00 - Susanna Karttunen

When The Beat Drops Down -hitistään tunnettu Marlon Roudette on ehtinyt kokea uransa aikana jo monenlaista.

Voice jututti brittiartisti Marlon Roudettea tämän Suomen vierailulla. Mies kertoo oudoimman kohtaamisensa fanin kanssa tapahtuneen ennen soolouraansa, jolloin hän vaikutti Mattafix-nimisessä bändissä.

- Olin bändikavereideni matkalla Milanosta Roomaan kiertuebussilla ja humalainen fanimme oli kiivennyt tavaratilaan illan keikan jälkeen. Hän oli ollut siellä tuntikausia, ja kun avasimme tavaratilan, hän tipahti sieltä kylmissään ja humalassa, mies muistelee.

Roudette myöntää, että on erilainen henkilö julkisuudessa kuin tosielämässä. Liikaa huomiota hän ei kuitenkaan koskaan ole halunnut kohdistuvan itseensä artistinakaan.

- Artistiversio itsestäni tuo itseään enemmän esille. Minusta on kuitenkin hienoa, etteivät ihmiset tunnista minua kadulla liikaa ja voin kävellä rauhassa, Roudette sanoo.

Uutisoimme aiemmin Roudetten tietävän yllättävän monia asioita Suomesta. Lue lisää asiasta täältä.

Kilpailut

Uusimmat