Greyn anatomia -sarja saattaa jäädä tähtinäyttelijän viimeiseksi

14.09.2014 19:15 - Eeva Rajala

Näyttelijä Ellen Pompeo harkitsee jättävänsä näyttelijäuransa taakseen suosikkisarjan loputtua.

Ellen Pompeo kertoo, että hän on tietynlaisessa siirtymävaiheessa urallaan. Aiemmin tällä viikolla nainen sanoi haastattelussa, ettei hänellä ole suurta halua jatkaa näyttelemistä. Hän ei saa energiaa kovinkaan paljon näyttelemisestä.

Mikäli Pompeo jättää näyttelijäuransa, on siihen kuitenkin vielä paljon aikaa. 11. kausi huippusuosittua Greyn anatomia -sarjaa alkaa pyöriä Yhdysvalloissa syksyllä ja Pompeo on allekirjoittanut kahden vuoden jatkosopimuksen sarjan tiimoilta. Pompeo on esittänyt sarjan päähenkilöä Meredith Greytä vuodesta 2005 eli sarjan alusta asti.

Pompeo kertoo, ettei kuitenkaan koskaan sano ei koskaan, eikä hän aio ilmoittaa eläkkeelle siirtymisestä missään vaiheessa.

- Pidän sydämeni, mieleni ja sieluni avoinna kaikelle vastaan tulevalle ja kaikelle, mikä on tarkoitettu, Pompeo kertoi Buzzfeedin järjestämässä paneelikeskustelussa tällä viikolla.

Hän kertoo nauttivansa uusista haasteista, joita esimerkiksi tuottaminen on hänelle tuonut. Pompeon mukaan sillä saralla hänellä on monelle jotain näytettävää, näyttelijänä ei niinkään enää.

Listasimme aiemmin 20 asiaa, jotka tapahtuvat jokaisessa Greyn anatomia -jaksossa. Katso lista täältä!

Lähde: CNN

Kilpailut

Uusimmat