Ilta-Sanomissa kerrottiin eilen, että missituomariston pisteet veivät helsinkiläisen Sara Chafakin voittoon Miss Suomi -kilpailussa. Uutinen on aiheuttanut keskustelua ja osa jopa vaatii äänestysrahojaan takaisin MTV3:lta.
Miss Suomi -kisassa oli ensimmäistä kertaa voimassa uusi käytäntö, jonka mukaan jokainen tuomari antoi suosikilleen yhden pisteen ja eniten yleisöääniä saanut sai kaksi pistettä. Kilpailija voi siis saada maksimissaan viisi pistettä. Kaikki kolme tuomaria antoivat oman äänensä Chafakille, joten voitto oli selvä, eikä yleisöääniä tarvittu.
Keskustelu on käynyt vilkkaasti esimerkiksi iltasanomat.fi:ssä. Erään kommentoijan mukaan rahat pitäisi ilmiselvästi maksaa takaisin äänestäjille, sillä tilanne ei vastaa sitä, mitä lähetyksessä annettiin katsojien ymmärtää. Toinen keskustelija pohtii, miksi äänestys yleensä järjestettiin, jos sillä ei ole merkitystä.
- Ja miksi ne äänestystulokset eivät ole julkisia? Mitä tuloksissa on sellaista, että ne pitää piilottaa?
Yleisön suosikkia ei julkistettu Miss Suomi -lähetyksessä, vaan MTV3-kanava julkaisi tulokset vasta eilisen aikana pienen kohun jälkeen.
- Sara Chafak oli myös yleisön suosikki. Nyt kävi siis niin hienosti, että kaikki - sekä tuomarit että katsojat - olivat samaa mieltä, MTV3:n internet- ja kuluttajaliiketoiminnan apulaisjohtaja Jaron Millner kertoo lehdelle.
Sara Chafak oli saanut 29,95 prosenttia yleisöäänistä. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittu Sabina Särkkä sai yleisöäänistä 7,46 prosenttia, toinen perintöprinsessa Viivi Suominen 14,82 ja lehdistön ihannetyttö Krista Haapalainen 11,31 prosenttia.
Lähde: Ilta-Sanomat





























