Kuustosen siskokset vihdoin samassa elokuvassa: Kunnia-asia

01.08.2014 12:15 - Susanna Karttunen

Iina ja Minka Kuustonen pääsivät ensimmäistä kertaa työskentelemään yhdessä Kesäkaverit-elokuvassa.  

Tänään ensi-iltansa saava Kesäkaverit-elokuva kertoo kolmesta naisesta, jotka viettävät kesän yhdessä asuen ja miessotkuja setvien.

Iina Kuustonen suhtautui pikkusiskonsa kanssa näyttelemiseen innokkaasti.

- Se tuntui ihan alusta asti tosi luontevalta. Olemme tehneet kaiken maailman esityksiä meidän olohuoneessamme ihan pienestä asti. Välillä jo ihan siihen pisteeseen, ettei kukaan ole edes jaksanut niitä katsoa. Tuntui todella kivalta, että pääsimme nyt sitten ensimmäistä kertaa tekemään ammattimielessä yhdessä töitä. Siitä, että olemme siskoja, oli mielestäni vain apua, Iina kertoo.

Minka Kuustonen oli myös mielissään siskonsa kanssa näyttelemisestä.

- Oli mahtavaa näytellä Iinan kanssa. Oli ilo ja kunnia päästä vihdoinkin tekemään yhdessä töitä. Toki olemme jakaneet työkokemuksia koko elämämme ja lapsesta asti leikitty, joten tämä oli aika luonnollinen jatkumo. Oli ihana päästä Hangossa vielä tuolla tiimillä työskentelemään, Minka selvittää.

Kuustosen siskosten lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Anna Paavilainen, Eero Ritala, Pihla Viitala, Matleena Kuusniemi, Milka Ahlroth ja Aku Hirviniemi.

Kilpailut

Uusimmat