My First Band -komistusten rituaalit ennen keikkoja saattavat kiinnostaa naisia - katso video

23.09.2014 14:53 - Senni Loikala

Suomalaisyhtyeen jäsenillä on tapana tehdä kuumottavia valmistautumisrituaaleja ennen keikkaa.

My First Band -yhtye oli yksi The Voice Risteilyn esiintyjistä viime torstaina. Voicen iltapäivän Lauri Kottonen ja Noora Hautakangas jututtivat bändin jäseniä ennen kokoonpanon astumista lauteille.

Monet bändin naisihailijat saattaisivat ilahtua, jos pääsisivät seuraamaan miesten valmistautumisrituaaleja ennen keikkoja. Noin 45 minuuttia ennen esiintymistä miehillä on nimittäin tapana kääntää nupit kaakkoon, tanssia keskenään, vaihdella vaatteita sekä tehdä muun muassa lankkuja ja hauiskääntöjä.

Juontajakaksikon haastattelusta selviää myös, miten miesten "rundihulluudeksi" nimeämä leikittely ilmenee kiertueiden aikana. Miehet muun muassa improvisoivat tehden omista biiseistään suomenkielisiä iskelmäversioita.

Kilpailut

Uusimmat