Suomalaisen rocktähden ja mallin kihlaus ohi

20.04.2014 13:30 - Mikko Räsänen

Anne-Mari Berg vahvistaa The Voicelle, että hänen ja Apocalyptica-yhtyeen Pertun kuusi vuotta kestänyt suhde on ohi.

Entinen kohumalli Anne-Mari Berg ja Apocalyptica-muusikko Perttu Kivilaakso ovat eronneet. Kuusi vuotta yhdessä ollut pari ehti olla viisi vuotta kihloissa. Nyt kihlaus on purkautunut. Voice tavoitti Bergin, joka vahvisti suhteen loppumisen.

- Se pitää paikkansa.

Suhteen päättymisen syistä hän on aluksi vaihtonainen.

- Sanotaanko näin, että minusta ei lopulta ollut katsomaan niitä oheisilmiöitä, mitä artistin elämään näköjään kuuluu, Berg muotoilee vastauksensa.

Apocalyptica oli maaliskuussa kuukauden mittaisella Euroopan kiertueella Avanti-kamariorkesterin kanssa. Onko tuolla kiertueella siis tapahtunut jotain, mikä on aiheuttanut suhteen päättymisen?

-  Kiertueen jälkeen Perttu ei ole näyttänyt naamaansa, vaan tietojeni mukaan asuu Avanti-muusikon kanssa, Berg myöntää.

Berg ja Kivilaakso ovat asuneet yhdessä Turussa. Suhteen päättymisen myötä Berg aikoo muuttaa kaupungista pois. Todennäköisesti hän palaa Jyväskylään, jossa on asunut aiemmin. Hän kertoo, että eroon liittyy monenlaisia tunteita.

- Vaikka nyt tuntuu tosi pahalta, niin toisaalta ero on myös helpotus. Olen uhrannut todella paljon toisen edestä ja haluan nyt keskittyä itseeni. Jotenkin asiat ovat vain menneet niin, että olen hyysännyt toista ja unohtanut siinä itseni. Minulla on kuitenkin hyviä ystäviä ja perhettä, joten kyllä minä ihan hyvin jaksan, Berg kertoo.

Artikkelin kuva elokuvasta Rasvainen tiistai, jossa Anne-Mari Bergillä oli rooli. Lue lisää elokuvasta täältä.

Kilpailut

Uusimmat