Rumpali Sipen mukaan vuonna 2009 yhtye heitti niin paljon keikkaa, että kiertäminen alkoi käydä rasittavaksi niin henkisesti kuin fyysisestikin. Basisti Sami kuitenkin nauraa yhtyeen pohtineen jälkeenpäin, oliko vuoden mittainen hiljaiselo välttämättömyys.
- Kukaan meistä ei tunnusta näin jälkeenpäin keksineensä ajatusta tauosta - tuntuu, että kaikki ovat sitä vastaan.
Sipe kertoo, että aktiiviseen bändin pyörittäneelle muusikolle yhtäkkinen hiljaiselo oli yllättävän kova paikka. Mies sanoo huomanneensa jossain vaiheessa, ettei lomailu olekaan välttämättä antoisaa.
- Taukovuoden jälkimmäinen puolisko oli yhtä helvettiä. Elämän tarkoituksenmukaisuus tuntui kaukaiselta, kattoon syljeskelystä ei saa vähän ajan jälkeen mitään irti. Tehtiinhän me siinä Kaija Koon levy ja itse tein vähän tuotantohommia muille artisteille. Apulantaan on tullut kuitenkin juurruttua, niin ei tästä pääse eroon vaikka haluaisikin - eikä tietysti haluakaan.
Tällä hetkellä Apulanta työstää seuraajaa vuonna 2008 ilmestyneelle Kuutio-albumilleen. Alun perin pitkäsoiton oli määrä ilmestyä jo tänä syksynä, mutta julkaisua on kuitenkin jouduttu lykkäämään pariinkin otteeseen.
- Nyt ollaan hyvässä vaiheessa ja kyllä se keväällä saadaan pihalle. Luvassa on vähän uuden kuuloisia juttuja. Niin kuin nuo kaksi sinkkua mitä on nyt julkaistu, Vääryyttä!!1! ja Pihtiote - nehän ovat jo keskenään kuin yö ja päivä. Kuulija voi olla hämillään siitä mitä on tulossa.
Katso The Risteilyn kuvagalleria täältä.





























