Uutuuselokuva sai yleisön voimaan pahoin elokuvajuhlilla.


Viihde | 29.01.2012 12:15 | Essi Lehto | Luettu 4558 kertaa


Kauhuelokuvan katsojat joutuivat jättämään näytöksen kesken, elokuvan aiheutettua heille pahoinvointia.

Sundance-elokuvajuhlilla Yhdysvalloissa esitettiin maanantain vastaisena yönä V/H/S-kauhuelokuva. Elokuva sai yleisössä aikaan voimakkaita reaktioita: yksi katsojista pyörtyi aulaan ja toinen oksensi poistuttuaan vasta-alkaneesta näytöksestä.

Elokuvan tuottaja, Roxanne Benjamin kertoi Twitter-sivullaan, ettei tilanne ollut lavastettu ja ambulanssi jouduttiin kutsumaan paikalle.

- Se oli pelottavaa eikä ollenkaan hauskaa. Kaikki ovat kiitollisia että pariskunta voi hyvin, he halusivat vielä mennä takaisin teatteriin!

Elokuva kertoo kolmesta rikollisesta jotka etsivät ränsistyneestä talosta videokasettia. Heidän tielleen osuu kuitenkin muitakin kammottavia nauhoitteita, joiden sisältämä materiaali sai elokuvakansan voimaan pahoin. Myöhemmin Benjamin tarkensi vielä Twitterissä, ettei ensihoitajien paikalle kutsumista vaatinut pahoinvointi ollut täysin elokuvan syytä.

- Pariskunnan ongelmat johtuivat muun muassa vuoristotaudista, väsymyksestä, nestehukasta ja alkoholista, tuottaja korosti.

Lähde: LA Times





Jaa

Avainsanat
Kommentit

UUTISET/VIIHDE

Pentti Arajärven tuijottelusta maailmanlaajuinen kohu – katso
23.02.2012 08:15 | Viihde | Eeva Rajala | Luettu 899 kertaa


Muun muassa Ilta-Sanomat kertoo tänään, että Tasavallan presidentti Tarja Halosen puolison Pentti Arajärven taannoisesta tuijotushetkestä kuninkaallisilla illallisilla on tullut maailmanlaajuinen kohu.




Ruotsi iloitsee: Tyttö tuli!
23.02.2012 08:06 | Viihde | Eeva Rajala | Luettu 1009 kertaa


Ruotsissa on jännitetty yöstä asti, milloin kruununprinsessa Victoria synnyttää. Hänet vietiin yöllä sairaalaan.




Amerikkalaislehti syyttää Miss Suomea julkisuustyrkyksi!
23.02.2012 07:45 | Viihde | Mikko Räsänen | Luettu 1571 kertaa


Amerikkalainen Guyism-verkkolehti ihastelee Miss Suomi Sara Chafakin Miamin rantakuvia, mutta epäilee Saran Miamin matkan motiiveja.




Tänään tv:ssä: 60-luvun seksuaalinen kulttielokuva!
23.02.2012 07:15 | Viihde | Mikko Räsänen | Luettu 2798 kertaa


YLE Teema esittää tänään kulttielokuvan maineeseen nousseen kotimaisen Käpy selän alla -elokuvan.





Nyt on aika - Ruotsin kruununprinsessan synnytys alkoi!
23.02.2012 06:32 | Viihde | Eeva Rajala | Luettu 566 kertaa


Ruotsin kruununprinsessa Victorian synnytys on alkanut.




Kim Kardashianin takapuolen salaisuus paljastui - kyseessä aidot kurvit! Katso!
22.02.2012 23:15 | Viihde | Karoliina Kotala | Luettu 3183 kertaa


Tosi-tv-tähti Kim Kardashianin kuuluisa takapuoli ei nähtävästi ole vailla vähäistäkään lisätäytettä.




Mamma Mia! -tähti käyttäyi punaisella matolla kuin sekopää - katso
22.02.2012 22:15 | Viihde | Karoliina Kotala | Luettu 1556 kertaa


Yhdysvaltalaisnäyttelijätär Amanda Seyfried keräsi kummastuneita katseita oudolla käyttäytymisellään.




Häh, Jasper Pääkkösestä presidentin kansliapäällikkö?
22.02.2012 21:46 | Viihde | Mikko Räsänen | Luettu 3747 kertaa


Facebookissa leviää kuva uutisjutusta, jonka perusteella voisi luulla, että Jasper Pääkkösestä on tulossa presidentin uusi kansliapäällikkö.




Beverly Hills -tähti ei näytä juuri vanhentuneen - katso ennen ja nyt -kuvat!
22.02.2012 21:45 | Viihde | Karoliina Kotala | Luettu 2447 kertaa


Beverly Hills 90210 -sarjaa tähdittänyt näyttelijä Jason Priestley on ikääntynyt tyylikkäästi.




Whitney Houstonin ex-mies valmistelee paljastuskirjaa laulajattaresta
22.02.2012 20:00 | Viihde | Karoliina Kotala | Luettu 249 kertaa


Hiljattain edesmenneen laulajalegenda Whitney Houstonin ex-mies Bobby Brown aikoo avata sanaisen arkkunsa kaksikon myrkyisästä suhteesta.




Hynynen örisi humalassa radiossa, vei toimittajan rintaliivit
22.02.2012 19:45 | Viihde | Mikko Räsänen | Luettu 8375 kertaa


Kotiteollisuuden Jouni Hynynen oli selvästi humaltunut käydessään Radio Cityn haastattelussa. Vierailunsa Hynynen päätti viemällä uutistoimittajalta rintaliivit.




Transformers-kaunotar yhtä upea ilman meikkiä - katso!
22.02.2012 19:15 | Viihde | Karoliina Kotala | Luettu 1554 kertaa


Näyttelijänäkin kunnostautuneen mallikaunotar Rosie Huntington-Whiteleyn ei juurikaan tarvitse ehostaa itseään.




Vau, Lana Del Rey säteili upeana musiikkigaalassa - katso!
22.02.2012 18:45 | Viihde | Karoliina Kotala | Luettu 822 kertaa


26-vuotias laulajatähti Lana Del Rey ihastutti Lontoossa.




Laulajakomistus on jälleen sinkku
22.02.2012 18:15 | Viihde | Ira Juvonen | Luettu 767 kertaa


The Jonas Brothers -bändistä tunnettu Nick Jonas on huhujen mukaan jälleen vapailla markkinoilla vuoden seurustelusuhteen jälkeen.




Jenkkinäyttelijä veti kokaiinia Barack Obaman edessä
22.02.2012 17:15 | Viihde | Samuli Väänänen | Luettu 3634 kertaa


Yhdysvaltalainen koomikko David Cross on ihmetyttänyt tunnustettuaan, että hän nuuski kokaiinia presidentti Barack Obaman lähettyvillä muutama vuosi takaperin.






Kilpailut







Luetuimmat
24h
Viikko






























Hae