Kuva: Mikko Räsänen

Suomipop putosi kärjestä, Radio Nova nousi Suomen kuunnelluimmaksi kaupalliseksi kanavaksi

20.03.2017 20:00 - Mikko Räsänen - Luettu 315 kertaa

Radio Novan kuulijamäärät kasvavat vauhdilla. Erityisesti 25-44-vuotiaat ovat siirtyneet kanavalle.

Radio Nova on noussut Suomen kuunnelluimmaksi kaupalliseksi radiokanavaksi. Tämä käy ilmi Finnpanelin Kansallisessa radiotutkimuksessa, jonka mukaan Radio Nova tavoitti viimeisen kolmen kuukauden mittausjakson aikana keskimäärin 1,217 miljoonaa kuulijaa viikossa. Radio Novan osuu kaikesta Suomen kaupallisesta radiokuuntelusta oli 17,3 prosenttia. Ykkössija oli selvä, sillä toisena oleva Radio Suomipop jäi 15,5 prosenttiin.

Radio Novan kasvu alkoi vuosi sitten. Tuolloin kanava siirtyi Bauer Median omistukseen ja uudistui niin soittamansa musiikin kuin juontajien suhteen. 

- Tiedotimme jo silloin, että lähdemme haastamaan Suomipopia. Päätimme, että rakennamme Radio Novasta parhaan kanavan yhdessä kuulijoiden kanssa. Kuuntelimme ja tutkimme saatua kuuntelijapalautetta, muokkasimme ohjelmistoa ja lähdimme hakemaan kasvua sekä erityisesti 25-44-vuotiaita kuuntelijoita, kertoo Bauer Median sisältöjohtaja Hermanni Seppälä.

Tavoite on onnistunut täydellisesti, sillä vuoden aikana erityisesti nuorempi yleisö on löytänyt uudistuneen Novan.

- Radio Novan kuuntelijamäärä on vuodessa kasvanut 18 prosenttia, ja tavoittavuus 25-44-vuotiaissa peräti 45 prosenttia, Seppälä kertoo. 

Myös Radio Novan kuunteluun käytetty aika on kasvanut vuodessa. Nykyään kanavaa kuunnellaan arkipäivisin yli 2,5 tuntia. Vuosi sitten Radio Novan aamuun palannut Aki Linnanahde korostaa vuorovaikutusta kuuntelijoiden kanssa.

– Tuntuu hyvältä, että vanhat kuuntelijamme ovat taas löytäneet meidät, ja mukaan on tullut myös paljon uusia ystäviä. Radiojuontajan työ on palveluammatti, jossa lähetystä tehdään yhdessä muiden radioammattilaisten kanssa kuuntelijoita varten. On hienoa, kuinka paljon olemme saaneet palautetta rakentaessamme entistä parempaa Radio Novaa, Linnanahde iloitsee.

Tänä vuonna 20 vuotta täyttävä Radio Nova on tutkitusti Suomen tunnetuin kaupallinen radiobrändi, joka kuulijaelämyksen lisäksi haluaa tarjota mainostajille laadukkaan ja luotettavan mediaympäristön.

– Katsomme tietenkin eteenpäin, ja nyt lähdemme tavoittelemaan johtoasemaa kaikissa kohderyhmissä. Katsotaan, missä olemme vuoden päästä. Tällä tiimillä ja sitoutumisasteella kaikki on mahdollista, Seppälä sanoo.

Lue myös: Retroperjantai ehdolla Suomen parhaaksi ohjelmaksi, Radio Nova vuoden radioksi

Radio Nova ja Voice.fi kuuluvat Bauer Mediaan.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat