Kuva: YouTube

Muistatko 16-vuotiaan Idols-Torstenin? Näin hän on muuttunut

21.03.2017 13:40 - Mikko Räsänen

Torsten Borg oli vuoden 2012 Idolsin teinisensaatio. Nyt hän tekee paluuta aikuisena ja oman rock-yhtyeensä keulakuvana.

Vuoden 2012 Idols muistetaan uskomattomista teinitähdistään. Suurimman huomion varasti Diandra Flores, joka voitti kilpailun 17-vuotiaana. Moni ei muista, että finaaleissa nähtiin toinenkin superteini, sillä kolmanneksi sijoittunut Torsten Borg oli kilpailun aikaan vasta 16-vuotias.

Idols-voitto käynnisti Diandran uran, mutta Torsten katosi julkisuudesta pian voiton jälkeen, vaikka häneltä ilmestyikin soololevy vielä syksyllä 2012. Nyt Borg on kuitenkin valmis palaamaan julkisuuteen. Hän on julkaissut YouTubessa videon, jossa kertoo kuulumisiaan.

- Olen ollut viimeiset viisi vuotta eristyksissä makuuhuoneessani. Minulla on siellä oma studio ja olen kirjoittanut biisejä kuin hullu. Minulla on varmaan noin tuhat kappaletta valmiina, Borg kertoo videolla.

Borg on nyt valmis tulemaan julkisuuteen uuden musiikkinsa kanssa. Enää hän ei esiinny sooloartistina vaan on muodostanut ympärilleen Skylight Parade -yhtyeen, jossa on hänen lisäkseen kaksi muuta jäsentä. 

Bändi sai taaksen huipputuottajan, kun muun muassa Yö, Negative, Jonne Aaron ja Sturm und Drang -yhtyeiden kanssa työskennellyt Jimmy Westerlund kuuli kolmikon tekemän demon ja lähti mukaan tekemään Skylight Paraden esikoislevyä, joka on nyt valmistumassa.

Katso alta Torstenin tuore videoblogi, jossa hän kertoo tarinansa Idolsin parrasvaloista makuuhuoneen hämärään ja takaisin pinnalle.

Skylight Parade esiintyy Helsingin Bar Loosessa lauantaina 25.3.

Lue myös: Muistatko Idols-Susannan? Nyt hän palaa uudella kappaleellaan - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat