Kuva: AOP

One Direction -tähti Liam Payne sai esikoisensa Cheryl-rakkaansa kanssa - katso suloinen kuva

26.03.2017 13:15 - Iiro Myllymäki

Pari julkisti ilouutisen Instagram-kuvalla, jossa Liam Payne pitelee pientä poikavauvaa sylissään.

Laulajat Cheryl Fernandez-Versini, 33, ja Liam Payne, 23, ovat saaneet ensimmäisen lapsensa. Cheryl julkisti uutisen Instagram-kuvalla, jossa Liam nähdään pitelemässä lasta sylissään.

”Keskiviikkona 22. päivä maaliskuuta minusta ja Liamista tuli vanhemmat uskomattoman kauniille, terveelle poikavauvalle”, Cheryl kirjoittaa kuvatekstissä.

Nainen kirjoittaa tämän lisäksi, että pari ei ole päättänyt pojalle vielä nimeä.

”Olemme kaikki hullun rakastuneita ja todella onnellisia meidän pienestä tulokkaastamme”, Cheryl kirjoittaa.

Liam Payne jakoi saman kuvan omallakin Instagram-tilillään. Kuvatekstissä mies kertoo, että vauvan saapuminen maailmaan on jättänyt hänet liki sanattomaksi.

"Olen todella onnellinen saadessani toivottaa pienen poikalapsemme maailmaan. Se oli hetki, jota en ikinä unohda ja se on lempimuistoni tähän asti elämässäni. Ihailen suunnattomasti hänen upeaa äitiään ja sitä, millainen hän on ollut koko tämän ajan. Hän on saanut unelmani käymään toteen", Payne kirjoittaa.

Cheryl tuli tunnetuksi Girls Aloud -yhtyeestä, kun taas Liam nousi julkisuuteen One Direction -bändistä. Pari tutustui ensin Ison-Britannian X Factor -ohjelmassa vuonna 2010, kun Liam oli mukana kilpailijana ja Cheryl tuomarina. Pari toi suhteensa julkisuuteen helmikuussa 2016, mutta he olivat tuota ennen tapailleet jo hetken salaa.

Lue myös: One Direction -tähti Liam Payne ylistää Cheryl-rakastaan: "Maailman kaunein tyttöystävä"

Lähde: Metro.co.uk, Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat