Kuva: AOP

Kylie Jenner kuherteli avoimesti räppärikomistuksen kanssa - yrittää saada eksän mustasukkaiseksi?

27.04.2017 12:15 - Senja Rapila

Jennerin uusin miesvalloitus on räppäri Travis Scott, 24.

Kerroimme maanantaina siitä, että reality-tähti Kylie Jenner, 19, on löytänyt uuden ihastuksen räppäri Travis Scottista, 24. Pari kuvattiin viime viikonlopun Coachella-festareilla kävelemässä käsi kädessä.  Kaksikon suhteesta on huhuttu jo muutamien viikkojen ajan, mutta suhdetta ei ole voitu vahvistaa aiemmin.

Coachellasta otettujen paparazzikuvien myötä parivaljakko on uskaltautunut myös ensimmäistä kertaa julkisesti treffeille. Jenner ja Scott nähtiin hiljattain yhdessä Houston Rockets vs. Oklahoma City Thunder -NBA-ottelussa, jossa Scott myös esiintyi.

- Scottin esityksen aikana Kylie odotti häntä takaisin kuin kuuta nousevaa. Kun Scott tuli takaisin, he todella näyttivät pariskunnalta ja olivat todella lähekkäin, vaikka he olivatkin ystäväporukassa, lähteet ovat kertoneet.

Yksi silminnäkijä on myös kertonut nähneensä, kuinka Scott suuteli Kylien kaulaa.

Voit katsoa fanin kuvaaman videon parivaljakosta alapuolelta. Pääset katsomaan enemmän kuvia Elite Dailyn sivuilta, täältä.


Kylien lähipiiristä ollaan myös kerrottu, että Scott voi olla vain Kylien tapa saada ex-poikaystävä Tyga, 27, mustasukkaiseksi. Kaksikko erosi vasta hiljattain ja medioille kerrottiin, että eron syynä oli Keeping Up With the Kardashians -realityohjelma. Voit lukea aiheeseen liittyvän artikkelin täältä.

- Scott ja Kylie ovat olleet ystäviä jo jonkin aikaa ja he ovat kaikki hengailleet yhdessä. Kun hänellä (Kyliellä) ja Tygalla on draamaa, hän yrittää saada Tygan mustasukkaiseksi viettämällä aikaa muiden miesten kanssa.

Eli onko kyseessä vain keino saada ex-poikaystävä mustasukkaiseksi, vai onko tällä suhteella tulevaisuutta? Se jää nähtäväksi.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Tässäkö on räppäri Tygan uusi valloitus? Kuin kopio exästään Kylie Jenneristä

Lue myös: Kylie Jennerin seksikäs asu koostui saappaista ja lyhyestä paitamekosta - kopioi tyyli

Lue myös: Alma näpäyttää Kylie Jenneriä uudessa Instagram-kuvassa - myös Evelina kommentoi

Kilpailut

Uusimmat