Kuva: AOP

Ashton Kutcher ensisuudelmastaan Mila Kunisin kanssa - "Mietin, onko tämä ihan laillista"

22.06.2017 21:15 - Iiro Myllymäki

Kaksikko jakoi ensisuudelmansa 70's Show -sarjan kuvauksissa, kun Kutcher oli 19-vuotias ja Kunis vasta 14-vuotias.

Ashton Kutcher, 39, ja Mila Kunis, 33, on Hollywoodin unelma-aviopari, jolla on kaksi lasta. Kutcher ja Kunis tutustuivat 20 vuotta sitten, kun he molemmat näyttelivät 70’s Show -ohjelmassa. Tuolloin kaksikko myös jakoi ensisuudelmansa, jota Kutcher on nyt muistellut radiohaastattelussa.

Kaksikon ensisuudelma ikuistettiin tv-kameroilla, sillä suudelma kuului 70’s Show -sarjan käsikirjoitukseen. Kutcher ja Kunis näyttelivät sarjassa teiniparia. Kutcher on nyt kertonut kaksikon ikäeron mietityttäneen häntä kuvauksissa.

- Se oli todella outoa. Mietin, että onko tämä ihan laillista. Se oli aika vaivaannuttavaa, koska olin 19-vuotias ja hän oli 14. Hän oli kuin pikkusiskoni. Halusin varmistaa, että hänellä oli hyvä olla tilanteessa, Kutcher kertoi.

Mila Kunis on aiemmin kertonut, että kyseessä oli hänen ihka ensimmäinen suudelmansa. Mila Kunis ja Ashton Kutcher alkoivat kuitenkin seurustella vasta vuonna 2012, ja naimisiin he menivät kesällä 2015.

Parin suudelmia 70's Show'sta on koottu alla olevalle YouTube-videolle:

Lue myös: Ashton Kutcher ja Mila Kunis haluavat lisää lapsia: "Älkää yllättykö, jos Mila tulee taas raskaaksi"

Lähteet: Elite Daily, Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat