Kuva: AOP

Salattuihin elämiin palaava Jarmo Koski: "Lähes päivittäin, joku pyysi palaamaan takaisin"

21.08.2017 12:15 - Katariina Auvinen

Seppo Taalasmaata sarjassa näyttelevä Koski kertoo, että lähti neljä vuotta sitten sarjasta ajatuksena, ettei enää palaisi.

Salattujen elämien Seppo Taalasmaata näyttelevä Jarmo Koski, 66, palaa sarjaan neljän vuoden tauon jälkeen. Koski näytteli sarjassa 14 vuotta samaa hahmoa, tehden sivussa myös muun muassa äänitöitä sekä teatteria. Sympaattinen talonmies-hahmo valloitti monen katsojan sydämen. 

Alkujaan Koski lähti sarjasta pois ajatuksenaan, että hän ei enää palaisi. 

-Olin siinä uskossa, että en enää palaisi. Olin tehnyt pitkään samaa sarjaa, joten halusin tehdä myös muuta ennen eläköitymistäni, Koski kertoo Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa. 

Tuli kuitenkin aika, kun Koskea pyydettiin palaamaan. Aivan heti näyttelijä ei vastannut myöntävästi, koska asiaa piti pohtia hetki.

-Kävin läpi plussat ja miinukset, jonka jälkeen päätin tehdä paluun. Ja en voi olla myöntämättä, etteikö päätökseen olisi vaikuttanut se, että lähes päivittäin joku pyysi minua palaamaan sarjaan, Koski perustelee. 

Leimaaminen Seppo Taalasmaaksi häiritsee välillä

Koski kertoo myös, että häntä on häirinnyt välillä, että hänet yhdistetään niin vahvasti pelkästään Seppo Taalasmaan -roolisuoritukseen. 

-Onneksi olen tehnyt paljon äänitöitä, joten monesti minun ääneni tunnistetaan. Se vie ehkä hieman pois leimautumista pelkästään yhteen hahmoon. 

Toisaalta hän ymmärtää myös, että ihmiset näkevät hänet helposti Taalasmaan roolissa. Monelle ihmisille Salattujen elämien katsominen on perinne. Hän kertoo eräästä liikuttavasta tapauksesta, joka sattui monta vuotta sitten. 

-Rouva tuli luokseni ja puhui minulle kuin Seppo Taalasmaalle. Hän itsekin pahoitteli tätä, mutta lisäsi, että hänestä tuntuu niin tutulta. Aivan kuin me tuntisimme toisemme, koska te olette päivittäin hänen olohuoneessan. Eipä siellä paljon muita käykään, koski kertoo liikuttavan esimerkin. 

Lue myös: Kuinka monta kertaa kohtauksen voi ottaa uusiksi? Salkkareiden kulisseista julkaistiin hauska video

 

Kilpailut

Uusimmat