Psykologi Tony Dunderfelt: "Sielunkumppanisi on olemassa - täysin erilainen kuin luulet"

21.08.2017 16:33 - Anna Hopi

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu psykologi sanoo, että monien parinvalintaan vaikuttavat lapsuudesta omaksutut ihanteet.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa nähtävän psykologin Tony Dunderfeltin mukaan on todella yleistä, että ihmiset kasaavat parisuhteeseen alussa odotuksia siitä "täydellisestä kumppanista." Usein suhteen aikana luulot karisevat ja laput putoavat silmiltä. Se on usein kriisin paikka.

- Asiasta puhuttiin parisuhdepsykologiassa 80- ja 90-luvulla paljon. Olen ihmetellyt, minne ne fiksut parisuhdeanalyysit ovat kadonneet, silllä lähes kaikissa syvemmissä parisuhdepsykologian analyyseissa painotetaan tätä asiaa, Dunderfelt pohtii.

- Yksi parisuhteen vaihe on, kun ihanteet karisevat. Monesti ne ihanteet tulevat ihan lapsuudesta asti. Joku on voinut nähdä miehensä lapsuudessa jossain unessa, ja hän on etsinyt juuri sitä miestä koko elämänsä. Löytyy kiva mies ja on paljon ihanaa yhdessä, mutta hän ei se ollutkaan se lapsuuden ihannemies, hän avaa.

- Tämä voi kuulostaa todella hassulta, mutta meillä on paljon alitajuisia mielleyhtymiä, joita luomme ennen kumppanin tapaamista. Lähes aina ne mielikuvat kaatuvat omaan mahdottomuuteensa.

"Sielunkumppani haastaa erilaisuudellaan"

Monet puhuvat sielunkumppanista. Onko jokaiselle Dunderfeltin mielestä olemassa sitä yhtä sielunkumppania?

- Sielunkumppanilla tarkoitetaan yleensä ihmistä, joka "täydentää sinut". Nykyään syvällisemmissä psykologisissa teksteissä puhutaan, että juujuu, hän täydentää sinua sillä tavalla, että hän on erilainen kuin luulit. Sielunkumppanuus ei tarkoita pelkästään samanlaisuutta, vaan kumppani haastaa sinut kasvamaan ja kehittymään, hän sanoo.

Näkemys eroaa paljonkin perinteisestä vaaleanpunaisesta sielunkumppani-fantasiasta, joka on vallalla edelleen.

- Sielunkumppani-ajattelussa ei oteta huomioon sitä, että usein suhteessa helposti projisoidaan oma sisäinen odotus toiseen ihmiseen. Tämä on alitajuista, sitä ei huomaa. Vääjäämättä odotukset karisevat pitkässä suhteessa. Se ei tarkoita, ettei voisi olla hieno parisuhde. Kahden ihmisen täytyy vain luoda jotain täysin uutta, joka ei ollut lapsuuden ja nuoruuden ihanteiden mukaista, Dunderfelt summaa.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman neljännellä kaudella nähdään kolme rakkauden asiantuntijaa: rakkaustutkija Jason Lepojärvi, seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen ja psykologi Tony Dunderfelt. (kuva: MTV)

Radio Nova etsii yhdessä Ensitreffit alttarilla -ohjelman kanssa kaikkien aikojen suurimpia rakkauslauluja. Mikä laulu tuo mieleesi spesiaalin hetken? Äänestä biisisuosikkiasi täällä.

Lue myös: Mikä on kaikkien aikojen suurin rakkauslaulu? Äänestä suosikkiasi

Kilpailut

Uusimmat