Kuva: Fotolia

Mitä tehdä, kun puolison lähentely ällöttää? Psykologin ohjeilla intohimo löytyy

23.08.2017 10:15 - Anna Hopi

Ensitreffit alttarilla -ohjelman psykologi Tony Dunderfelt auttaa työssään pariskuntia, joiden välinen vetovoima on väljähtynyt.

Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan moni pariskunta ajautuu kriisiin, koska arkielämässä karisevat odotukset täydellisestä kumppanista. Lue lisää täältä. Kipuilevan pariskunnan ei tarvitse elää hämmennyksen keskellä, vaan apua saa ja kannattaa hakea.

- Pariterapiassa työstetään tällaisia asioita koko ajan, minkä lisäksi on olemassa asiaan liittyvää kirjallisuutta. Monesti vastaanotolla ollaan absoluuttisessa nollapisteessä - kumppani ällöttää ja ärsyttää läsnäolollaan. Mietitään, pitääkö erota vai katsotaan tilannetta eteenpäin, vuosia pariskuntien kanssa työskennellyt Dunderfelt kertoo.

Hänen mukaansa seksuaalisuus on yksi tärkeä kenttä, jossa suhteen jumiutuminen näkyy.

- Käymme esimerkiksi läpi, että onko pariskunta yrittänyt lähestyä toisiaan koskaan eroottisesti muulla tavoin kuin mitä helpoimmin selkäytimestä lähtee. Monesti ihmiset, joilla on kauheita ongelmia suhteessaan, ovat juuttuneet yhdenlaiseen seksuaalisen lähestymisen tapaan. Se ärsyttää toista, hän summaa. 

"Opettele kiihottamaan kumppania"

Mikäli kipinä on väljähtynyt, sillekin voi tehdä jotain.

- Moni lähestyy kumppaniaan siten kuin toivoisi tämän lähestyvän itseään. Puhut lempeitä ja kosketat toista ja kumppani on vain, että "älä tule lääppimään." Ehkä puoliso haluaakin, että mennään vain jo sänkyyn ja hoidetaan hommat - ja keskustellaan sitten myöhemmin. Hellä lähestymistapa tulee siitä, että se tuntuu itsestäsi hyvältä ja haluaisit saada tällaista lähestymistä toiselta, Dunderfelt kuvailee tyypillistä parisuhdetilannetta.

- Monesti toistetaan myös sitä eroottista käyttäytymistä, mikä ei ole koskaan oikein toiminut oman kumppanin kanssa. Lyödään päätä seinään. Siksi puhun tästä toisen kiihotuksen polun tuntemisesta - annatkin toiselle sitä mitä hän haluaa, vaikka se ei itseäsi niin innostaisikaan.

Psykologin mukaan jokaisen parin kannattaa soveltaa ajatusta siten kuin se heidän parisuhteeseensa sopii. 

(kuva: MTV)

Radio Nova etsii yhdessä Ensitreffit alttarilla -ohjelman kanssa kaikkien aikojen suurimpia rakkauslauluja. Mikä laulu tuo mieleesi spesiaalin hetken? Äänestä biisisuosikkiasi täällä.

Lue myös: Mikä on kaikkien aikojen suurin rakkauslaulu? Äänestä suosikkiasi

Kilpailut

Uusimmat