Kuva: AOP

Bill Skarsgård It-elokuvasta pois jätetystä kohtauksesta: "Se oli todella järkyttävä"

19.09.2017 09:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Elokuva on saanut hurjan suosion ympäri maailman.

Kirjailija Stephen Kingin romaanin perustuva It-sai uusintaversionsa elokuvateattereihin viime viikolla. Bill Skasgårdin tähdittämästä elokuvasta tuli heti hitti ja se on kerännyt hurjat katselumäärä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Päätähden mukaan elokuvasta jätettiin kuitenkin pois eräs kohtaus, joka olisi saattanut tehdä leffasta entistä karmivamman. Kyseessä oli Skarsgårdin mukaan menneisyyteen pohjautuva otos.

- Meillä oli eräs kohtaus, joka sijoittui 1600-luvulle. Se oli siis ennen Pennywisea. Kohtauksesta tuli todella, todella järkyttävä. En ollut kohtauksessa pelle, vaan enemmänkin oma itseni, Skarsgård kertoo.

Skarsgårdin mukaan kohtauksen oli tarkoitus kertoa Pennywisen taustoista.

- Se oli todella hämmentävä. Se kertoi taustatarinan sille, miten Pennywise sai alkunsa. Se saattaa olla jotain sellaista, johon kannattaa perehtyä jossain toisessa elokuvassa, hän pohtii.

Nähtäväksi jää, tuleeko kohtaus olemaan osa jatko-osaa, joka kantaa näillä näkymin nimeä It: Chapter Two.

Lue myös: Miten It-tähti Bill Skarsgårds loi kammoattavan pellehymynsä? Video paljastaa

Lue myös: Pikkulapsi maskeerattiin It-kauhuelokuvan Pennywise-pelleksi - katso karmivat kuvat

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat