Kuva: Splash

Hiljattain eronnut Anna Faris löysi uuden miehen? On menestynyt elokuva-alan ammattilainen

19.10.2017 16:45 - Senja Rapila

Näyttelijä Chris Prattista eronnut näyttelijätär viihtyy tällä hetkellä elokuvaaja Michael Barrettin kanssa.

Näyttelijäpariskunta Anna Faris, 40, ja Chris Pratt, 38, erosivat aiemmin tänä vuonna. Pariskunnan suhde kesti yhteensä kahdeksan vuotta ja heillä on yksi yhteinen lapsi. 

"Anna ja minä ilmoitamme surullisina, että eroamme. Yritimme kovasti todella pitkään, ja olemme todella pettyneitä tilanteeseen," Pratt kirjoitti elokuussa julkaisemassaan Facebook-päivityksessä.

Kaksi kuukautta erosta ilmoittamisen jälkeen E! Online -sivusto uutisoi, että Faris on nähty useilla treffeillä uuden miehen kanssa. Kerrotaan, että kyseessä on elokuvaaja Michael Barrett, joka on työskennellyt Farisin kanssa samassa elokuvassa Overboard. Barrett on kuvannut myös useita menestyselokuvia, kuten Ted-elokuvat, Zookeeper-elokuvan ja monia muita.

Lähteet ovat kertoneet, että pari on nähty illallisella, nauttimassa punaviiniä ja tutustuessa toisiinsa. Kerrotaan myös, että tapaaminen näytti selkeästi treffeiltä.

- He nauroivat pöydässä. Hän (Anna) näytti hyvin onnelliselta ja hymyili isosti, kun hän oli lähdössä, lähteet ovat paljastaneet.

Seuraavana päivänä pari bongattiin jälleen yhdessä illallisella. Molemmilla kerroilla Barrett maksoi laskun ja pari poistui ravintolasta yhdessä.

Lähde: E! Online

Lue myös: Anna Faris kertoo surullisen totuuden kariutuneesta avioliitostaan: "Ei tuntunut oikealta"

Lue myös: Jennifer Lawrencea syytetään tähtiparin erosta - Chris Prattin fanit raivoissaan

Kilpailut

Uusimmat