Kuva: Mikko Räsänen

EVS: Vesa-Matti Loiri: "Se, joka teki rahaa Turhapurolla, oli Spede"

20.10.2017 10:45 - Anna Hopi

Loiri ei tienannut jättisummia rakastetulla roolihahmolla.

Kansantaiteilija Vesa-Matti Loirin tunnetuimpia hahmoja on Uuno Turhapuro, jota hän on näytellyt kaiken kaikkiaan 19 elokuvassa. Onko tähti päässyt tienaamaan suositulla roolilla?

- Verrattuina tavallisiin näyttelijäpalkkioihin minun palkkioni olivat aika suuria. Mutta kyllä se, joka rahaa teki Turhapurolla oli Spede Pasanen. Ei minulla se raha ollut syy tehdä näitä juttuja - olin persaukinen muutenkin. Mutta se, että niitä tehtiin niin monta. Juttu alkoi muodostua Spedelle itsestäänselvyydeksi.

- Olimme kerran menossa elokuvasäätiöltä pyytämään tukea Turhapuro-elokuvan tekemiseen. Muistan, että löimme kättä Speden kanssa MTV:n kahvilassa siitä, että jos tukea ei saada, elokuvaa ei tehdä. Bondit ja Turhapurot pitivät näitä pieniä elokuvateattereita suorastaan pystyssä.

- Elokuvasäätiöltä emme saaneet rahaa, ja Spede sanoi, että no tehdäänhän me nyt kuitenkin leffa. Sanoin, ettei varmana tehdä. Meillä meni vuodeksi välit poikki.

Loiri eli tuhlailevaa elämää, ja hänellä oli pahimmillaan verovelkoja miljoona markkaa. Katso video alta, niin kuulet miten niiden kanssa kävi.

Lue myös: Vesa-Matti Loiri lähtee viimeiselle joulukiertueelle

Kilpailut

Uusimmat