Kuva: Senja Rapila

Olavi Uusivirta paljastaa kokemuksensa seksuaalisesta häirinnästä - "Joka paikasta on kourittu"

19.11.2017 19:15 - Iiro Myllymäki

Laulaja myöntää itse altistaneensa itseään seksuaaliselle häirinnälle keikoillaan.

Viime aikojen merkittävä puheenaihe on ollut seksuaalinen häirintä ja ahdistelu. Etenkin naiset ovat tuoneet omia kokemuksiaan ahdistelusta julki meillä Suomessa ja muualla maailmassa #metoo-kampanjan myötä. Voice.fi:n haastatteluissa omista kokemuksistaan ovat kertoneet Vicky Rosti ja Erika Vikman.

Laajalle levinnyt #metoo-ilmiö on herätellyt miehiä ajattelemaan omaa naisiin kohdistuvaa käytöstään. On kuitenkin muistettava, että miehet voivat olla myös itse seksuaalisen häirinnän uhreja. Laulaja-näyttelijä Olavi Uusivirta, 34, kertoo Voice.fi:n haastattelussa, millaisia kokemuksia hänellä on seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutumisesta.

Uusivirralla on tapana keikoillaan energisen hurmoksen keskellä hypätä yleisön käsivarsien varaan ja harrastaa crowd surfingia, yleisösurffausta. Mies myöntää, että tällä hän on altistanut itsensä seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutumiselle. Hän on suhtautunut tähän eräänlaisena ihmiskokeena: Miten hän miesartistina pystyy asettamaan itsensä objektin asemaan, kun yleensä tuo asema on kulttuurisesti liitetty naisartisteihin?

- Olen halunnut asettaa itseni mahdollisimman pitkälle objektin asemaan. Olen halunnut tutkia, mitä se tarkoittaa, kun yleisö kohtelee esiintyjää objektina ja millaiset säännöt siinä pätevät. Näiden tutkimusten tuloksena olen päätellyt, että yleisö ajattelee esiintyjän olevan vapaata riistaa eikä esiintyjällä ole mitään omaa suoja-aluetta, Uusivirta pohtii.

(kuva: Senja Rapila)

"Tuntuu oudolta"

Näissä yleisösurffaustilanteissa mies luonnollisesti asettaa itsensä täysin tietoisesti kosketeltavaksi. Monesti Uusivirta on kuitenkin huomannut, että yleisön kosketukset ovat jotain ihan muuta kuin pelkkää artistin pitelemistä yleisömeren yläpuolella.

- Kyllä minua on kourittu ihan jokaisesta mahdollisesta paikasta kymmeniä kertoja, Uusivirta sanoo naurahtaen vaimeasti.

Intensiivisessä keikkatilanteessa mies ei ole tällaisia tilanteita ehtinyt ajattelemaan sen kummemmin. Tilanteiden kummastelu seuraa vasta jälkikäteen.

- Myöhemmin siihen havahtuu, ja silloin se tuntuu oudolta. Silloin herää ajatus, että tämä ei ole ihan soveliasta. Herää kysymys, mikä toiminnan logiikka siinä on. Miksi yleisö ajattelee, että esiintyjällä ei olisi omaa suojatilaa?

(kuva: Senja Rapila)

Nuoret näyttelijät ymmärtävät rajat

Olavi Uusivirta on valmistunut Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalta vuonna 2012, ja hän on tehnyt lukuisia rooleja elokuvissa ja muutamia myös teatterin puolella. Koko #metoo-kampanja sai kimmokkeensa Hollywoodin elokuvateollisuuden huipulta, kun lukuisat näyttelijät alkoivat syyttää tuottaja Harvey Weinsteinia seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksista. Sittemmin ahdistelusyytöksiä ovat saaneet muun muassa näyttelijä Kevin Spacey ja ohjaaja-tuottaja Brett Ratner. Suomessakin elokuva-alalla tapahtuvasta systemaattisesta häirinnästä on puhuttu paljon #metoo-kampanjan yhteydessä.

Olavi Uusivirta ei itse ole kohdannut näyttelijänä seksuaalista häirintää. Hän luottaa vahvasti siihen, että nuori näyttelijäsukupolvi ymmärtää fyysisen koskemattomuuden tärkeyden ja osaa kunnioittaa toistensa erilaisia rajoja. Tässä on hänen mielestään merkittävä ero aiempaan.

- Uskon, että ajattelutavat ja käytännöt ovat muuttuneet tosi paljon. Etenkin näyttämötilanteiden osalta me nuoret näyttelijät olemme oppineet etukäteen keskustelemaan, mihin saa koskea ja mihin ei. Jotkut eivät vaikka tykkää, että heitä kosketaan päähän tai hiuksiin. Näistä asioista on sovittava ja tehtävä pelisäännöt selviksi, Uusivirta sanoo.

Lue myös: Livealbumin julkaissut Olavi Uusivirta: "Keikoillani on alkuvoimaista energiaa"

Lue myös: #MeToo -kampanja herätti miehet sosiaalisessa mediassa: "Olen tehnyt asioita, mitä häpeän"

Kilpailut

Uusimmat