Kuva: Mikko Räsänen

Elokuvatuottaja Markus Selin työstään: "Kiksit vähenee iän myötä"

17.01.2018 09:15 - Senja Rapila

Uudessa Käännekohdat-podcast-sarjassa käsitellään suositun suomalaisen elokuvatuottajan elämää ja sen käänteitä.

Elokuvatuottaja Markus Selin on perinyt elokuva-alan miltei verenperintönä, sillä suuri osa hänen sukulaisistaan - vanhemmat mukaanlukien - työskentelevät elokuva-alalla. Suomalaisen tuottajan käsialaa ovat muun muassa Vares-elokuvat, Levottomat, Pahat pojat, Rööperi, Puhdistus ja Mielensäpahoittaja-elokuvat.

Selin keskusteli uudessa podcast-ohjelmassa Käännekohdat, juontaja Juha Valvion kanssa työstään sekä siitä, miten kiinnostus elokuvabisnekseen lopulta roihahti.

- Olen ollut kiinnostunut elokuvista lapsuudesta lähtien, koska lapsuus oli elokuvien täyttämää. Saatiin työskennellä elokuvateattereissa ihan pienestä lähtien; ensin siivottiin, sitten myytiin lippuja, vaihdettiin mainoksia ja näytettiin elokuvia. Ei siinä hirveästi tule sitten muita aloja mieleen, kun se lähtee kymmenvuotiaasta ja jatkuu kouluaikojen rinnalla koko ajan, Selin kertoo haastattelussa.

Mikä on Selinin mielestä "se juttu" elokuvien teossa, joka antaa niitä onnistumisen tunteita ja "kiksejä"?

- Kiksit vähenee iän myötä, koska on tehnyt niin monta leffaa ja ollut niin monessa sopassa mukana, hyvässä ja huonossa. Todelliset kiksit on periaatteessa aika vähissä tänä päivänä.

Tarkoittaako se sitä, että koska Selin ei saa enää tänä päivänä "kiksejä" elokuvan teosta, on hän leipääntynyt työhönsä?

- Totta kai olen leipääntynyt. Olen tehnyt vuodesta 1985 tätä hommaa. Oletko sinä itse vaihtanut työpaikkaa vuoden 85 jälkeen? Selin nauraa juontaja Juha Valviolle.

Entä mikä on asia, joka on Selinille todella tärkeää omassa ydinryhmässä, jonka kanssa työskentelystä hän nauttii erityisesti?

- Luottamus on todella tärkeää, mutta toisaalta myös se, että ne ovat hyviä siinä mitä he tekevät ja myös se, että tietää, että he eivät ajaudu konflikteihin muiden taiteilijoiden kanssa.

- Se on ihan mahdoton tilanne, kun tuotannon sisällä alkaa tulla ryppyjä rakkauteen. Se on vaikea tilanne, koska sillon se pysäyttää sen tuotannon kehittämisen ja sen taiteen tekemisen kokonaan.

Jokainen menestyvä suomalainen tukee bisnestä

Markus Selin kertoo Käännekohdat-haastattelussa myös sen, että tukee parhaansa mukaan muita suomalaisia elokuva-alan tekijöitä. Hänen mielestään esimerkiksi jokainen ulkomailla menestyvä suomalainen parantaa muiden suomalaisten elokuva-alan tekijöiden mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla.

- Se mikä alalla on opittu viimeistään viimeisten kymmenen vuoden aikana on se, että jokaisen menestys auttaa kaikkia muita. Jokainen suomalainen joka pärjää esimerkiksi ulkomailla, se heijastuu Suomeen potentiaalisena tulevaisuuden menestyksenä kaikkiin elokuva-alan tekijöihin. Kuten vaikka Jasper Pääkkönen on nyt Spike Leen elokuvassa, niin se on meille kaikille kunniaksi ja kaikille hyvä asia.

Samalla Selin mainitsee myös elokuvaohjaaja Dome Karukosken, joka työskentelee tällä hetkellä ulkomaisen projektin parissa.

- Kaikki nämä vievät Suomea eteen päin ja rakentavat sitä meidän brändiä ulkomailla. 

Miten tämä uravalinta sai alkusysäyksensä? Juha Valvio ja Markus Selin keskustelevat myös Mannerheim-elokuvasta, joka ei koskaan nähnyt päivänvaloa. Mitä kulissien takana oikeasti tapahtui?

Lataa RadioPlay -sovellus ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki Käännekohdat-ohjelman jaksot.  

Lue myös: Frederik rehellisenä viinanhuuruisista vuosistaan: Irwin joi itsensä hengiltä, koska ei kestänyt sitä

Kilpailut

Uusimmat