Kuva: Getty images

Girls-tähden järkyttävä paljastus - joutui turvautumaan kohdunpoistoon

21.02.2018 14:45 - Katariina Auvinen

Lena Dunhamin viimeiset kuukaudet ovat olleet henkisesti hyvin raskasta aikaa.

Girls-sarjan luoja ja sarjassakin näytellyt Lena Dunhamille, 31, vuosi on ollut raskas. Viime vuoden loppupuolella hän erosi poikaystävästään, mutta nyt Dunham kertoo myös toisesta sydäntä riipaisevasta tapahtumasta, joka häntä kohtasi, kohdunpoistosta. 

Dunham kuvailee Vogue-lehdessä, että hän tunsi jo nuorempana, että hänen kohtunsa ei ollut normaali. Hän ei ikinä epäillyt sitä, ettei hän haluaisi saada lapsia, päinvastoin. Se oli yksi hänen suurista unelmistaan. 

Hän sai tiedon yli kymmenen vuotta sitten, että hän kärsii endometrioosista, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella. Se on kivulias sairaus, jota ei voida parantaa, mutta joskus leikkaushoidolla koetetaan helpottaa kipuja. 

"Lääkärini eivät ikinä kertoneet minulle, etten voisi saada lapsia. He sanoivat vain, että minulla on suurempi riski saada keskenmeno. En arvannut, että yhdeksännen endometrioosin vuoksi tehdyn leikkauksen jälkeen kaikki muuttuisi." 

Lääkärit kehottivat naista yrittämään lasta, jos hän sitä haluaisi, mutta perheenlisäystä ei vain kuulunut. 

Viime vuoden elokuussa Dunham alkoi kärsimään sietämättömistä kivuista. Lääkärit eivät löytäneet mitään selitystä kivulle. Hänen munasarjoistaan ei löytynyt kystia tai kohdusta nestettä. Kaikki näytti päällisin puolen olevan kunnossa. 

Hän koetti selvitä kivun kanssa kuukausia, mutta marraskuussa hänen rajansa tuli vastaan. 

"Kokeilin kaikkia hoitomuotoja, akupunktiota, joogaa ja jopa niin noloa asiaa, kuin vaginahierontaa! Mikään ei auttanut." 

Lopulta mitään muuta ei ollut tehtävissä kuin kohdunpoisto. Dunham kertoo, että hänen parantumisprosessinsa on ollut hidas, eikä vieläkään ole selvää, poistuivatko kivut kokonaan poiston myötä. 

Dunham kuvailee myös kivuliasta eroprosessia Jack Antonoffista. Pari ajautui eroon, kun kivut veivät Dunhamin kaiken huomion ja Antonoff oli paljon poissa oman työnsä vuoksi. Hän on kuitenkin parantunut verrattain hyvin. 

Lue myös: Girls-tähti Lena Dunham sydänsurujen keskellä - erosi raiskauskohun jälkeen

Lähde: Vogue

Kilpailut

Uusimmat