Kuva: Getty Images

Charlize Theron lihotti itseään 22 kiloa roolia varten - masentui pahasti

19.04.2018 19:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kilojen kerääminen onnistui Theronin mukaan epäterveellisellä ruoalla.

Charlize Theron, 42, on kertonut lihottaneensa itseään uutuusroolia varten jopa 22 kilon verran. Urakka ei ollut helppo, ei henkisesti tai fyysisesti.

Theronin mukaan epäterveellinen ruokavalio vaikutti todella ikävästi hänen mielenterveyteensä.

- Halusin tuntea aidosti sen, mitä näyttelemäni nainen on tuntenut. Siksi tiesin, että tämä on ainoa oikea keino valmistautua rooliin.

- Minulle oli suuri yllätys, että masennuin niin kovasti. Ensimmäistä kertaa elämässäni söin niin paljon epäterveellistä, prosessoitua ruokaa ja join aivan liikaa sokeroituja ruokia, hän kertoo.

Hän kuitenkin kertoo aluksi nauttineensa siitä, että sai syödä aivan mitä huvitti.

- Olin aluksi kuin lapsi karkkikaupassa ja nautin siitä, että sain herkutella heti aamupalalla. Kolmen viikon jälkeen se ei enää ollut mukavaa.

Trailerin Theronin tähdittämästä elokuvasta pääset katsomaan alta.

Lue myös: Charlize Theron, 41, saapui ensi-iltaan tyrmäävänä - päällä sporttiliivit ja minihame

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat