Kuva: Getty Images

Lily Allen paljasti epäterveellisen rutiininsa - "Minun oli pakko, jotta en söisi"

13.06.2018 09:15 - Katariina Auvinen

Nainen on kertonut kärsineensä syömishäiriöstä parikymppisenä.

Laulaja Lily Allen, 33, on paljastanut menneisyydestään ikäviä asioita pitkin kevättä. Hän on kertonut avoimesti kärsineensä päihdeongelmista sekä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ollessaan musiikkimaailman huipulla 2000-luvun alussa. 

Nyt nainen on omien sanojensa mukaan päässyt jaloilleen, mutta hän on avautunut kärsineensä myös syömishäiriöstä parikymppisenä. Allen on aina nähty pirteissä ja rohkeissa vaatteissa, josta on voinut saada kuvan itsevarmasta ihmisestä, mutta näin ei kuitenkaan ollut. 

Allen kertoi, että hänellä oli todellisia ongelmia ruuan suhteen. 

- Päätin esimerkiksi, että nukuin päiviäkin putkeen. Minun oli pakko, jotten söisi, Allen kertoi. 

Nainen kertoi, että hänen piti tehdä paljon töitä, päästäkseen epäterveellisistä ajatuksista. Hän on aiemmin kertonut, että hänelle tuli huono omatunto jokaisen aterian jälkeen, joten hän kävi oksentamassa. 

Nykyisin kahden lapsen äiti on hiljalleen palaamassa musiikkimaailmaan. Hän on kertonut voivansa hyvin. 

Naisen mukaan hänen syömishäiriönsä oli pahimmillaan, kun hän oli parikymppinen. Kuva vuodelta 2006. (kuva: Getty Images )

Lue myös: Lily Allen, 33, kertoi seksuaalisesta hyväksikäytöstä - asia lakaistiin maton alle

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat