Kuva: Getty Images

Victoria´s Secret -malli varoittaa ihannoimasta häntä - teki pysyvää hallaa hoikkuutensa eteen

21.06.2018 20:45 - Katariina Auvinen

Bridget Malcolm eli vuosia pelkillä höyrytetyillä kasviksilla, jotta hän pysyisi hoikkana.

Victoria´s Secret -alusvaatemallit ovat monesti ihastelun kohteena. Mallien vartalot on treenattu tiukkaakin tiukempaan kuntoon, mutta nyt ulkonäköpaineista on puhunut Bridget Malcolm, 26. Malcolm ei halua, että ihmiset koettavat näyttää häneltä tai ihailla hänen ulkonäköään.

Malcolm on paljastanut Harpers Bazaar -julkaisulle, että vuosien tiukka ruokavalio ja huono syöminen tuhosi hänen ruuansulatusjärjestelmänsä ja aiheutti hänelle kroonisen ahdistuksen. Nuori nainen kertoo, että vielä kaksi vuotta sitten hän söi ainoastaan lähinnä höyrytettyjä kasviksia ja joi proteiinipirtelöitä. 

Malcolm kertoo itse, että häneltä olisi mennyt noin kymmenen minuuttia edes kivuta portaat, koska hän oli niin heikko ja alipainoinen. 

- Minulla ei ollut energiaa tehdä mitään. Usein meninkin jo kahdeksalta illalla nukkumaan. Lisäksi hiukseni alkoivat putoamaan pois, enkä oikein uskaltanut poistua kotoani, Malcolm kertoo. 

Bridget Malcolm kertoo, että hän on myöhemmin vasta ymmärtänyt kärsineensä syömishäiriöstä. (kuva: Getty Images )

Hän ei halunnut syödä mitään, jota hän itse ei olisi valmistanut. Se johti siihen, että Malcolmin ympäriltä katosivat sosiaaliset kontaktit. Nykyisin hän on ymmärtänyt kärsineensä syömishäiriöstä ja kroonisesta ahdistuneisuudesta. 

Tuo ajanjakso tuhosi hänen ruuansulatuksensa ja johti ongelmiin vastaisuudessa. Sen lisäksi ahdistuneisuus kroonistui. 

- Kävin jopa hoikimmillani ravintoneuvojalla, koska ajattelin laihduttaa vielä. Instagram ei auttanut tässä asiassa, koska aina joku kertoi minulle kuinka yököttävä olin, Malcolm kertoo. 

Malcolm tuli lopulta siihen pisteeseen, että hän päätti etsiä apua. Nainen löysi terapeutin, joka on auttanut häntä hyväksymään itsensä sellaisena kun on. Malcolmin mukaan matka hyväksymiseen on ollut pitkä ja sitä on vielä jäljellä, mutta hän ajatteli kertoa tarinansa, jotta kukaan muu ei joutuisi kokemaan samaa. 

(kuva: Getty Images)

Lue myös: Juuri eronnut Victoria´s Secret -kaunotar ihastutti upeassa tyylissä - katso

Lähde: Harper´s Bazaar 

Kilpailut

Uusimmat