Kuva: Senja Rapila

Mikko Leppilampi haluaa Jasper Pääkkösen imussa Hollywoodiin - "Jasper haluaa viedä muita mukanaan"

16.08.2018 17:45 - Iiro Myllymäki

Mikko Leppilampi uskoo, että Jasper Pääkkösen menestys avaa ovia muillekin suomalaisnäyttelijöille elokuvamaailman huipulle.

Näyttelijä Jasper Pääkkösellä, 38, menee nyt todella lujaa. Miehellä on merkittävä rooli ohjaajalegenda Spike Leen uusimmassa elokuvassa BlacKkKlansman, joka sai Suomessa ensi-iltansa viime viikolla. Pääkkösen roolisuoritus on kerännyt kehuja, ja mies on päässyt paistattelemaan parrasvaloissa aidon Hollywood-tähden lailla. Nyt suomalaiset odottavatkin jo innolla miehen seuraavaa siirtoa ja sitä, millaisen jalansijan hän ottaa kansainvälisessä elokuvamaailmassa.

Yksi Pääkkösen tekemisiä innolla seuraava suomalainen on viihteen moniosaaja Mikko Leppilampi, 39. Leppilampi lähti itse kymmenisen vuotta sitten tavoittelemaan Hollywood-unelmia, mutta päätyi tulemaan takaisin Suomeen, missä hän onkin luonut näyttävän uran. Melkein puolitoista vuotta sitten Leppilampi povasi Radio Novan Sunnuntaibrunssi-ohjelman haastattelussa, että Jasper Pääkkösestä tulee vielä jotain suurta.

- Kyllä tuolta kohta pamahtaa. Uskon, että Jasper Pääkkösestä tulee iso maailmantähti, Leppilampi sanoi tuolloin.

Jasper Pääkkönen (oik. alhaalla) poseeraa yhdessä BlacKkKlansman-elokuvan työryhmän kanssa ensi-illan jatkojuhlilla Beverly Hilssissä. (kuva: Getty Images)

Tuohon aikaan Jasper Pääkkösen kansainvälisesti merkittävin rooli oli Vikings-tv-sarjassa, jossa myös Peter Franzén näyttelee. Nyt, yli vuosi ja yksi Hollywood-rooli myöhemmin, näyttää siltä, että Leppilammen ennustus on osumassa oikeaan. Mikko Leppilampi kertoo Voice.fi:lle Tanssii tähtien kanssa -ohjelman lehdistötilaisuudessa, mitä tuntemuksia ennustus herättää hänessä nyt.

- Hyvältä se tuntuu. Elokuvathan tehdään hyvissä ajoin ennen kuin ne tulevat ensi-iltaan, mutta saattaa olla, että en tuolloin tiennyt Jasperin roolista. Joka tapauksessa fiilis oli, että jotain on tapahtumassa. Sen verran Jasper oli nähnyt vaivaa, Leppilampi sanoo.

Halu Hollywoodiin kytee edelleen

Mikko Leppilampi sanoo, että on tekemisissä Pääkkösen kanssa ”aika paljon” ja että kaksikko on ystäviä. Näin ollen Leppilampi on seurannut Pääkkösen urakehitystä erityisen läheltä. Hän uskoo, että BlacKkKlansman-elokuva on Pääkköselle todellinen Hollywood-läpimurto ja että sen myötä muidenkin suomalaisten ovet voivat avautua Hollywoodiin aivan uudella tavalla.

- Jasper haluaa viedä muita mukanaan ja auttaa muita. Hänellä on siihen hyvät resurssit. Uskon, että tämä tulee avaamaan paljon monellekin suomalaiselle näyttelijälle, Leppilampi sanoo.

Voiko tämä avata sinulle uusia mahdollisuuksia?

- En usko, että suoranaisesti, ellen itse asialle jotain tee. Se on aina siitä kiinni, mitä itse lähtee tekemään uransa eteen. Minun pitäisi itse panostaa siihen ja ilmoittaa, että olen valmis sitoutumaan koekuvauksiin ja siihen elämään. Jos laittaisin kaiken likoon ja puskisin taas siellä (Hollywoodissa), niin uskon, että siellä on nyt uudenlaisia kontakteja ja ihmiset tietävät suomalaiset näyttelijät entistä paremmin, Leppilampi kuvailee.

(kuva: Senja Rapila)

Mies myöntää, että hänellä on edelleen halu kokeilla kansainvälistä uraa Yhdysvalloissa, mutta juuri tällä hetkellä aika ei ole hänelle oikea. Hänellä on syksylle monia työkuvioita, jotka hän haluaa hoitaa hyvin. Parhaillaan hän on mukana ruotsalaisen musikaalielokuvan En del av mitt hjärta kuvauksissa. Unelma Hollywood-produktioissa työskentelemisestä on kuitenkin edelleen olemassa.

- Kyllähän se aina siellä kytee, koska sitä on jo aiemmin lähtenyt kokeilemaan.

Televisiosarjat elävät suurta kukoistuskauttaan, ja Leppilampi uskoo, että tie kansainväliseen menestykseen voi hyvinkin aueta juuri tv:n puolelta. Juuri elokuun alussa uutisoitiin, että suomalainen Karppi-rikossarja on myyty maailmanlaajuiseen Netflix-levitykseen.

- Voi olla, että kansainvälinen ura aukeaa siitä, että on vaikkapa jossain hyvässä suomalaisruotsalaisessa yhteistuotannossa, joka lähtee niittämään mainetta maailmalla. Se vaatii sen, että itse on näyttelijänä aktiivinen ja hankkii itselleen hyvän agentin ja edustuksen, Leppilampi sanoo.

Mikko Leppilampi vakuuttaa olevansa aidosti iloinen kollegansa Jasper Pääkkösen saamasta suosiosta.

- Kenenkään muun menestyminen ei ole koskaan toiselta pois.

Lue myös: Syksyllä 40 vuotta täyttävä Mikko Leppilampi: "Nykyisin en välitä, mitä ihmiset ajattelevat minusta"

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat